Terveiset kääntäjäpervolle

Muistatteko kirjoituksen, jossa olin sitä mieltä, että lastentarvikkeiden suunnittelijoiden joukossa on joku sadisti? No, olen myös aika varma, että lastenohjelmia kääntävässä firmassa on töissä pari pervoa.

Kaikillehan lienee selvää, että polvenkorkuiset voivat puhua semisti epäselvästi. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, että Pikku Kakkosista tuttu Dinotassut tunnetaan meidän taloudessa nimellä Dinohassut. No, tämähän on vielä söpöä.

Sitten on niitä vähemmän söpöjä esimerkkejä.

Malliesimerkki on Late Lampaan (Shaun the Sheep) pikkuveli, joka sai ihan oman animaatiosarjan. Englanniksi pikkulampaan nimi on Timmy. Kysymys, kuinka vaikeaa olisi ollut, että tämä veijari olisi suomenkielisessä versiossa ollut Timo Lammas tai Timi Lammas? Mutta ei. Kaverin nimi on TIMPPA. Joo, voi jumalauta. Ja sarja on suunnattu juurikin konsonanttivaikeuksien kanssa painiville taaperoikäisille.

Siinä vaiheessa, kun hiekkalaatikolla lapseni kailottaa kovaan ääneen haluavansa ”Kotiin katsomaan Pimppaa!” voi olla, että äidillä vähän hymy hyytyy. Kun lapsenvahti kerran kotiintullessani mainitsi lapsen kertoneen, että ”Äidin kanssa saa aina katsoa pimppaa”, ajattelin, että tästä asiasta täytyy ehkä pitää luento kaikille lastamme hoitaville. En halua tietää mitä väärinkäsityksiä on luvassa.

Lapseni rakastaa myös Pingu Pingviiniä, mutta edelleen konsonanttivaikeuksien ansiosta tämänkin ohjelman nimi on osapuilleen ”pimpiini”. No, sehän ei ole tietenkään kääntäjien vika.

Sen sijaan Tuomas Veturissa puksuttelevan hahmon nimiväännöksestä syytän kääntäjää. Mies luki lapselle Tuomas Veturia iltasaduksi ja lapsi kommentoi äkkiä kirkkaasti ”Paska veturi!”. Hetken hyydyimme miehen kanssa ja mietin kuumeisesti, kumpaa syytän tästä sanavaraston laajennuksesta. Sitten välähti ja onnistuin sanomaan asiallisesti ”Niin, Jaska-veturi, niinpä onkin!”. Tämänkin veturin nimi on alkuperäisessä sarjassa James, eli olisiko voinut olla suomeksi vaikka Jaakko? Mutta ehei, tämä on varmasti jonkun mielestä viihdyttävämpää.

Eli meillä kotona katsotaan lapsen mukaan Pimppaa, pimpiiniä ja Paska-veturia. Tervetuloa vain meille kylään, kaikki naapurin kersat. Täällä opetellaan elämän perusasioita.

Hiihdättämisloman kuulumisia

Oltiin perheen kesken viikko Lapissa. Tuli tutustuttua uuteen urheilulajiin, hiihdättämiseen. Se tarkoittaa sitä, että suksilla on vanhempien lisäksi myös taapero, jota ei esimerkiksi jätetä jäälle ja hiihdetä karkuun. Vaikka joskus ehkä tekisi mieli.

Päinvastoin kuin voisi luulla, hiihdättämisellä ei ole paljoakaan tekemistä perinteisen murtomaahiihdon kanssa. Koska Suomen Hiihtoliitto ei ole vielä lanseerannut lajin erityispiirteitä, tämä blogi saa täyttää aukon suomalaisessa yleissivistyksessä.

Aloitetaan varusteista. Siinä kun hiihtämisessä riittää suksisetin lisäksi vyölaukku, johon olet pakannut juomapullon, rakkolaastarit ja kympin setelin latukahvioita varten, hiihdättämisessä mukaan otetaan ahkio, johon työnnetään pillimehuja, vaihtovaatteita, toppapussia, unikani, vaihtokengät ja kasa muuta elintärkeää kamaa. Ja voit olla aivan varma, että jotain unohtuu.

Pukeutuminen. Hiihtäessä pukeudutaan kevyesti ja kerrospukeutumalla. Hiihdättämisessä päälle tungetaan pari-kolme kerrosta fleeceä ja villaa, siihen päälle toppapuku ja käsiin vähintään laskettelurukkaset. Kiehtovaa tästä hommasta tekee se, että kun pienin hiihtäjä väsähtää, hän siirtyy ahkioon istumaan. Ja tässä vaiheessa ahkion vetäjällä olisi syytä olla vaihtaa kevyempi takki päälle. Vaihtoehto on nostattaa pintaan sellainen hikimäärä, jolla voisi helposti täyttää yhden kylpyammeen. Toppatakin vuoriosa kiittää.

Hiihtäminen on sydänystävällinen laji, jossa käytät tasaisesti koko kroppasi lihaksistoa. Hiihdättäminen on lähinnä seisoskelua ja hyvin hi-taas-ti etenevää kulkua, mutta punttisalitunnelmaan pääsee kyllä: hiihdättäminen sisältää runsaasti nostelua. Kun 15 kiloa painava tenava kaatuu ketarat levällään hiihtoladulle ja koetat nostaa hänet sieltä ilman että a) itse kaadut suksien kanssa hankeen, b) lapsen nilkat vääntyvät solmuun, pääsee aikuinen käyttämään monia lihasryhmiä, joista ei tiennyt aiemmin mitään.

Ja missä, oi missä, viipyy se lastenvaatevalmistaja, joka tekisi lapselle hiihdättämishaalarin eli lisäisi selkään kahvan? Haloo, Reima? Voin luvata, että tämä erikoistuote myisi pohjoisessa hyvin.

Hiihtäminen on miellyttävän rauhoittavaa ja epäsosiaalista. Voit pitää katseen ladussa ja miettiä vaatehuoneen siivoamista tai maailmanpolitiikan tilaa. 

Hiihdättäminen taas perustuu siihen, että juttelet lapselle Late Lammas-leffan tapahtumista ja lupailet, että kun tuonne asti jaksaa, saa munkin. Samalla hymyilet vastaantulijoille, pahoittelet ladun tukkeena olemista ja kerrot kaikille samat faktat. Juu, on kaksi. Joo, nuorena se pitää aloittaa. Näin on, tuleva jauhojärviniskanenainokaisasaarinen ihan selvästi. Päivän päätteeksi suupieliä särkee hymyilemisestä.

Odotan, että hiihdättämisestä tulee kilpailulaji ihan näinä vuosina. Siihen asti, treenaamme Ipanaattori2014:a kisakuntoon.