Meillä ollaan tällä
hetkellä vähän väsyneitä. Lapsen päiväunet ovat jääneet historiaan ja siitä
kiittäen Ipanaattori2014 nukahtaa joka ilta noin 22.00. Ero entiseen klo 24
nukahtamiseen on huikea, mutta hinta on kova.
Vedän tällä hetkellä
joka päivä noin neljäntoista tunnin työpäivän ilman päiväuniajan tarjoamaa
taukoa, tuosta ajasta ulkoilemme kolmesta seitsemään tuntia päivässä. Kotona
ostan oman hetken laittamalla lastenohjelman pyörimään, mutta ei, se ei ole
sama asia kuin saada olla hiljaisessa kodissa lapsen nukkuessa parvekkeella.
Vaikka itseäni juuri
nyt vähän väsyttää, olen silti ottanut herneet yhdestä kommentista, joka tuntuu
toistuvan joka foorumilla. Se kuuluu näin.
Kukaan, jolla ei ole pieniä lapsia, ei tiedä
väsymyksestä yhtään mitään.
Tämä on kauniisti
sanottuna paskapuhetta, pardon my french.
Se on pahinta laatua
vähättelyä lapsettomia ihmisiä kohtaan ja osoittaa myös, että vissiin nämä
lapsia saaneet ihmiset ovat omistaneet normaalit unenlahjat ennen lasten
saantia.
Kyllä, vauva-ajan ja
pikkulapsiajan väsymys on kamalaa. Yöt muistuttavat pahimmillaan kiinalaista
vesikidutusta ja muistan itse sen pelon ja ahdistuksen klo 23, jolloin vain
toivoin, että voisin valvoa koko yön, ettei tarvitsisi nukkua ja taas herätä.
Kun Ipanaattori2014 oli muutaman viikon ikäinen, muistan pilkkineeni lapsi
sylissä sängyllä ja ajatelleeni, että tältä tuntuu, kun aivotoiminta sammuu.
Ja tämähän voi jatkua
vuosia. Meillä ei jatkunut, mistä muistan olla päivittäin kiitollinen.
Mutta kun olen
kuunnellut paria ystävääni, jotka kärsivät kroonisesta unettomuudesta, niin
pikkulapsiajan väsymys on kevyttä kenttähommaa. Siinä on aina olemassa se
kultareuna, että kun kersat kasvavat tai saa heidät hoitoon jonnekin, voi edes
olettaa nukkuvansa hyvin. Kaikilla ei ole niin onnekasta.
Kroonisesta unettomuudesta
tai huonosta unen laadusta kärsiviä on nimittäin aika paljon. Heillä päässä
sirisee huonosti nukuttujen öiden jälkeen, vaikka kukaan ei olisi herättämässä.
Vielä enemmän on niitä, joilta stressi vie yöunet ainakin ajoittain.
Ja arvatkaa mitä?
Näille ihmisille ei kukaan sano töissä, että voi, mä ymmärrän, se on raskasta,
kun vauva valvottaa. Heille suositellaan viileää makuuhuonetta,
pimennysverhoja ja villasukkia, ikään kuin eivät olisi jo kokeilleet kaikkea
mahdollista.
Heillä ei ole
yhteiskunnallisesti hyväksyttyä syytä olla väsynyt. Lapsiperheillä on.
Henkilökohtaisesti
kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä väsymys oli muutenkin pahempaa ajalla
ennen lapsia. Silloin piti edes yrittää olla tikkana aika monessa tilanteessa.
Ainakin näin hoitovapaalla väsymykseen pystyy suhtautumaan niin
sanotulla Näillä mennään-asenteella. Huono yö, näillä mennään. Laitetaan
ylimääräinen Kaapo pyörimään, ulkoillaan vain lähipihalla ja tilataan ruokaa
Foodorasta. Mutta kun olin töissä lapsettomana, piti jaksaa, vaikka olisi
kuinka väsyttänyt. (Toki sielläkin voi vähän joustaa. Avokonttorissa voi hyvin
ottaa vartin päikkärit työpöydällä. Nimimerkki kokemusta on.)
Pikkulapsiajan
väsymys on kamalaa, sitä en vähättele. Mutta älkää tulko minulle kertomaan,
että se on ainoa tai pahin väsymyksen laji. Sori, lapsiperheet. Me emme omista minkäänlaista
yksinoikeutta väsymykseen.