Voihan Hanna Sumari
sentään. Kuten eräs ystäväni totesi eri asiayhteydessä: Miksi ihmeessä aikuinen
ihminen sivelee peppunsa vapaaehtoisesti hunajalla ja istahtaa sen jälkeen
kusiaispesään?
Case lyhyesti niille,
jotka siltä välttyivät. Hanna Sumari kauhistui, kun buffet-pöydässä lounastava
perhe oli kysellyt leikki-ikäiseltä, mitä tämä söisi. Lapselle kun annetaan
liikaa valtaa ja nämä samat ihmiset ihan varmasti ovat niitä, jotka kyselevät lapseltaan,
puetaanko nyt päälle. Vielä enemmän hän kauhistui osallistuessaan ”Lapsiperheet
safkaa”-nimiseen tapahtumaan, jossa oli ollut paljon juoksevia lapsia ja
hirmuinen meteli.
No tuota.
Henkilökohtaisesti en
ole ihan varma, mikä on väärin siinä, että ravintolassa lapsi osallistuu sen
valitsemiseen, mitä hän syö. Se on minun käsittääkseni ikään kuin ravintolan
pointti. Kotona on yksi ruoka, joka annetaan eteen ja kerrotaan, että tänään
syödään tätä – sitten lapsi joko syö tai ei syö. Ravintolassa tarjolla on eri
vaihtoehtoja. Samalla voi kätevästi esim. opetella uusia makuja ja uusien
ruokalajien nimiä.
Mutta ehkä se ongelma
nyt on siinä, että jos lapsen kanssa julkisella paikalla jutellaan ja annetaan
vaihtoehtoja, se tarkoittaa automaattisesti, että valta on siirretty
vanhemmilta lapsille. Mikä on mielestäni hyvin omituinen yhtäläisyysmerkki.
Itse sain näpäytyksen,
kun kysyin lapseltani todistajien läsnäollessa ”Lähdetkö, Ipanaattori, äidin
kanssa ulos?”. Sitä ei kuulemma olisi saanut kysyä, koska lapsi ei päätä,
lähteekö hän ulos.
Lapseni oli siinä
vaiheessa puolitoistavuotias. Hän vastasi jokaiseen ”Lähdetäänkö”-alkuiseen
kysymykseen myöntävästi. Mm. Lähdetäänkö Australiaan. Kokeilin sitäkin kerran. (Ei
lähdetty.) Koska vastaus oli aina innostunut, esitin yleensä asiat keskustelumuodossa
vain ihan siksi, että opeteltaisiin keskustelua.
Se ei tarkoittanut sitä, että
lapseni olisi saanut päättää. Mutta kyllä, on ihan mahdollista, että
ulkopuolinen tulkitsee sen niin, että kersa päättää ulkoiluajoistaan.
On varmasti perheitä,
joissa lapset saavat päättää liikaa asioista. Mutta anteeksi nyt vain, Hanna
Sumari ja muut ravintolapoliisit: jos tarkkailet jonkun perheen toimintaa viisi
minuuttia, et tiedä sen perheen päätöksenteosta ja dynamiikasta yhtään mitään. Se
ei estä muodostamasta mielipidettä, mutta se ei tee sinusta perheen
päätöksenteon asiantuntijaa. Ja jos päätät kirjoittaa aiheesta ilkeän sävyisen
kolumnin, voit varautua loanheittoon.
Vähän toivoisi myös
armollisuutta toisia ruokailijoita kohtaan. Koska kyllä, ihan tavallisissa
perheissä, joissa lapset kasvatetaan hyvin, saatetaan vaikeana päivänä antaa
lapselle ravintolassa jäätelö kouraan, jotta kaikki muut saavat syödä rauhassa.
Jotta se yksi häiriköitsijä ei saisi päättää, saavatko muut nauttia
ravintolassa olemisesta.
Mitä tulee tuohon
Hanna Sumarin kritisoimaan ”helvetillisen metelin” ravintolatapahtumaan, niin
tässäpä uutispommi: mikäli päätät mennä ravintolaan syömään silloin, kun
teemana on houkutella sinne lapsiperheitä, on ihan mahdollista, että siellä on
syömässä lapsiperheitä. Ja sellaisena päivänä siellä riittää myös vilinää. Itse
en lähtisi esimerkiksi ilmaisen viinan opiskelijabileisiin ja sen jälkeen
kirjoittaisi iltapäivälehdessä, miten kauheasti siellä oli kännisiä
opiskelijoita. Mutta mielensä saa toki pahoittaa ihan vapaasti tässä maassa.
Pointtini: Lapsi ei
saa päättää liian monista asioista. Ja kun lasten kanssa käy ravintolassa,
totta kai pitää pyrkiä siihen, että lapset käyttäytyvät hyvin. Kuten
aikuisetkin.
Mutta kun kyseisessä
tilanteessa lapsi ei häirinnyt ketään – ei kiljunut, ei heitellyt ruokaa, ei
potkinut tarjoilijoita, ei terrorisoinut ravintolahenkilökuntaa – niin ihan
oikeasti, onko se ohi kävelevän asia dumata koko perheen kasvatuskulttuuri
sillä perusteella, että mukulan kanssa keskustellaan ruokavalinnoista?
Sekö nyt sitten on
hyvää ravintolakäytöstä?