Lapsityövoima kunniaan

Kuten edellisessä kirjoituksessa totesin, lapsen tekeminen on taloudellisesti samaakuin ampuisi itseään jalkaan. 

Koska ansaintamahdollisuudet ovat kotiäitimoodissa vähäiset, ajattelin, että voisin tuotteistaa lapseni. Tyyppiä voisi vuokrata tuntitaksalla seuraaviin tehtäviin.

Vauvakuumeen tappaminen

Ovatko omat lapset kasvaneet isoksi, biologinen kello tikittää jälleen ja mieli tekisi aloittaa urakka alusta? Harkitse vielä! Päästä Ipanaattori2014 valloilleen asunnossasi. Katso, kuinka hän avaa kaikki kaapit, joita ei tarvitsisi, rikkoo perintömaljakot, hakkaa taulutelevisiosi ruutua, kiipeilee tuolille, pöydille ja sohvan selkämyksille, kiskoo koiraasi hännästä ja viskelee maitopullonsa maata kiertävälle radalle. Kolmen tunnin pakettihintaan kuuluu myös syöttönäytös, jolloin voit tarkkailla, miten paljon sosekeittoa pieni ihminen ehtii liisteröidä kolmen metrin säteelle yhden ruokailun aikana. Jos vauvakuume vielä illan päätteeksi tikittää, kannattaa heittää kondomit nurkkaan, kutsumus uuden lapsen tekemiselle on selvästi kova.

Lelujen saattohoito

Pyöriikö nurkassa puolikäyttöisiä leluja, joita ei enää tule käytettyä mutta joita ei voi oikein myydä tai lahjoittaa, koska jokin osa tai nippeli on rikki tai tavara on vähän kulahtanutta? Nakkaa tänne. Ipanaattorin käsissä lelut kuluvat loppuun alta aikayksikön. Hyvinä esimerkkeinä 70-luvulta ehjänä kestänyt, ainakin neljän lapsen käsissä kulunut Pupu Tupuna-kirja, josta puuttuu nyt sekä kannet että vähän sivuja sekä ihana lammaslelu, joka meille tullessaan vielä määki. Ei muuten määkinyt enää kymmenen minuutin päästä. Pieni termiitti hoitaa homman ja hyvin pian tavaran voi laittaa lelujen taivaaseen ilman pienintäkään huonoa omaatuntoa.

Asunnon turvatestaus

Haluatko tietää, onko asuntosi lapsiturvallinen? Todennäköisesti ei ole. Ipanaattori2014 löytää takuuvarmasti pistorasiat, joiden pitäisi olla piilossa, vääntää hellannappulat kaakkoon ja termostaatit irti, yltää maljakoihin joihin et luullut vuoden ikäisen yltävän ja napsii kaukosäätimestäsi patterit irti. Siinä vaiheessa kun lapsi tulee olohuoneesta kristallinen viinilasi kädessään ja sanoo ”Kato!”, tiedät, että nyt on kiire.

Näiden päivitysten myötä, anteeksi kaikille, joiden luona olemme käyneet kylässä viime aikoina. Maksun rikkoutuneista esineistä voi lähettää perästäpäin.

Mitä ajateltiin kun näitä tavaroita suunniteltiin?

Olen melko varma, että lapsiperheille tavaroita suunnittelevien insinöörien ja muotoilijoiden joukossa on muutama sadisti. Siitä todistavat esimerkiksi seuraavat suunnittelun kukkaset.

Kylpylelut, jotka imevät vettä sisäänsä. Koska meidän valmistajien mielestä vain on hyvä idea, että noin viikon päästä lelun käyttöönotosta lapsesi kylpee sisältä homehtuneen lelun kanssa ja kylppärissä haisee maakellarille. Se takaa myös sen, että kumiankat myyvät kuin häkä, koska edellisen ankkakatraan siirtyessä homeisille metsästysmaille, mukulalle on saatava jostain uusi.

Turvaistuimet. Hirmu kivasti toimivat, edellyttäen, että lapsesi on nukke, joka ei koskaan liikahda eikä pistä hanttiin kun yrität istuttaa häntä istuimeen. Kiinnitysmekanismeissa enemmän tekniikkaa kuin avaruussukkulassa, jokainen remmi jumittaa aina silloin kun ei tarvitsisi ja istuimen siirtäminen autosta autoon on projekti, jolle kannattaa korvamerkitä koko viikonloppu. Kaipaan kipeästi aikoja, jolloin tenava mahtui turvakaukaloon.

Vaunut ja matkarattaat. Taittomekanismit suunniteltu ihmisille, joilla on kolme kättä. Useimmissa tilanteissa pärjää yhdistelmällä kaksi kättä + leuka, ihan aina ei. Nimimerkillä vain pari kertaa saanut vaunuilta turpaan.

Kylpyammeet, joissa ei ole tulppaa pohjassa. Koska hei, kuka meistä nyt ei haluaisi kerran illassa kaataa kahtakymmentä litraa vettä suihkukopin lattialle ja seisoa nilkkojaan myöten nesteessä, jossa parhaimmillaan lilluu iltapuuron rämmäleitä.

Neppariyöhaalarit. Oletko koskaan kokeillut napittaa yli kymmentä nepparia samalla kun yli 80 senttiä pitkä taapero huitoo, yrittää karkuun ja pistää hanttiin jokaisella mahdollisella tavalla? Valmistajille vinkiksi, sen nimi on v-e-t-o-k-e-t-j-u. Pistäkää vaikka googleen, jos ei kuulosta tutulta.

Oikeasti. Se ei voi olla niin vaikeaa. Kun eihän niitä tuotteita tarvitse suunnitella lapsille. Riittää, että suunnittelee pienten lasten vanhemmille. Toisin sanoen kuvittelee kohderyhmän, jolla hermot ovat koko ajan kireällä. Siitä luulisi inspiraatiota irtoavan.

Ettehän te nyt vain yhtä hanki, vol 2

Kuvitelkaapa tilanne. Ensimmäisen lapsensa saaneelta kysellään tunnelmia perheen perustamisesta. Tuore äiti vastaa, että ihan mukavasti menee ja nyt on sellainen tunne, että haluaisi ainakin vielä toisen lapsen.

Kysyjä kommentoi, että älä nyt ajattele tuolla tavalla, et voi vielä tietää sitä, mieli voi muuttua ja suhtaudu nyt ihan avoimesti siihen, että et enää hanki toista lasta.

Osaatteko kuvitella, että tällainen keskustelu käytäisiin? En minäkään.

Sen sijaan kun kertoo kysyjille ajattelevansa, että yksi on ihan hyvä lapsiluku ja että todennäköisesti toista lasta ei perheeseen tule, nuo yllämainitut kommentit ovat ihan validia kauraa ja niiden esittäminen on täysin ok. En olisi itsekään uskonut, jos en olisi ollut vastaanottavana osapuolena.

Kuten jo Ryppyjä Raskaudessa-blogissa totesin, mielestäni on tosi jees, jos lapsia tehdään perheeseen useampia. Sen sijaan koen hyvin hämmentävänä sen, että ratkaisu jättää lapsiluku yhteen on jotenkin väärä tai vaillinainen ratkaisu.

Tällä hetkellä itse koen vahvasti, että meidän perheemme lapsiluku jää yhteen. Mies on samaa mieltä. Totta kai se on toisaalta surullista; ajatus siitä, että en koskaan enää hoida omaa vastasyntynyttä, on haikea. Mutta meille tämä ratkaisu vaikuttaisi nyt oikealta. Varaamme oikeuden mielenmuutokseen mutta nyt on näin.

Ja usein tuntuu, että se ei ole tässä yhteiskunnassa ok. Se on sääli, erityisesti kun mielestäni perusteet sille, miksi se toinen lapsi nyt vain on tehtävä, ovat välillä aika hataria. Tässä pieni otanta.

Lapsi tarvitsee leikkikaverin

Niin tarvitsee. Ja aiomme hankkia hänelle sellaisia, runsaasti. Niitä löytyy naapurustosta, ystävien ja työkavereiden perheistä ja aikanaan mahdollisista harrastuksista ja hoitopaikoista. Me asumme Helsingin kantakaupungissa, emme agraariyhteiskunnassa maaseudulla. Sisarukset eivät ole enää se ainoa vaihtoehto kavereiksi.

Niistä on sitten seuraa toisilleen

Jep, niin on. Ja onko se muuten aina hyvä asia? Niistä on nimittäin seuraa toisilleen myös silloin, kun yksi keksii älyttömyyksiä ja toinen seuraa perässä. Niistä on toisilleen myös riitely- ja tappeluseuraa ja seuraa loputtomaan keskinäiseen toistensa ärsyttämiseen ja lyttäämiseen. Se, että lapsista on seuraa toisilleen tulkitaan usein niin, että vanhempi pääsee silloin helpommalla. Joskus varmasti näin onkin, mutta ei aina.

Yhden lapsen vanhempana joutuu koko ajan viihdyttämään lasta

No, se taas riippuu aika pitkälti lapsesta - ja vanhemmista. Ipanaattori2014 oli pitkään hyvin vähän viihdytettävä tapaus, nyttemmin näkyy jo omaa tahtoa, joka välillä näkyy siinä, miten päättäväisesti vanhempi haetaan etusormesta kiinni pitäen junaradan ääreen. Mutta koska itse en ole kovin taitava lapsen viihdyttäjä enkä osaa leikkiä, en lähtökohtaisesti aio toimia viihdesirkuksena. Aion antaa huomiota ja aion puuhata lapsen kanssa, kyllä. Tolkuttomaan viihdyttämiseen en aio lähteä, onpa lapsia yksi tai useampia. Jos ipana ei opi viihtymään ilman viihdyttämistä, ikävystyköön. Tough love.

Mutta ajattele nyt vaikka ulkomaanamatkoja ja reissuja, miten hienoa olisi, kun lapsella olisi siellä seuraa.

Jopa lyhyen matikan oppimäärällä olen tullut siihen tulokseen, että tulee halvemmaksi kerran vuodessa maksaa lapsemme kaveri mukaan ulkomaan reissulle, kustantaa lennot, syömiset ja hotellihuoneet ja palauttaa muksu sitten omien vanhempiensa huomaan matkan jälkeen, kuin pusata toinen lapsi maailmaan vain reissuseuran takia. Sori, pelkkiä lomamatkoja varten ei kannata sisarusta tehdä.

Olisi niin mukavaa kun olisi sitä toistakin sukupuolta

Koska viimeksi kun tarkistin, vauvan sukupuolen tosiaan saa tilattua samaan tapaan kuin ravintolan jälkiruokavaihtoehdon ja näin pystyy täydentämään Pupu Tupuna-perheen haluamallaan tavalla.

Mikä sitten on hyvä syy sisaruksen hankkimiselle? Mielestäni niitä on tasan yksi: se, että vanhemmat haluavat useamman kuin yhden lapsen. Mikään muu syy ei ole hyvä, kaikki kasvatukselliset perustelut ja yleistykset voidaan viime kädessä väitellä nurin.

Miksi sitten haluan vain yhden lapsen? Sillekin on oikeastaan vain yksi peruste. Koen olevani ihan hyvä yhden lapsen äiti, mutta en tiedä, olisiko minulla resursseja sellaiseen äitiyteen, mitä useampi pienellä ikäerolla tehty lapsi vaatisi.

Ja ei, kyse ei ole siitä, että en harkitsisi useampaa lasta koska en kokisi pystyväni siihen. Kyse on siitä, että en halua. Yhden lapsen kanssa on minun mielestäni vielä melko helppoa mennä ja tehdä asioita ja olla sellainen äiti, millainen itse tahdon näillä resursseilla olla. Rehellisesti, en usko, että kahden tai useamman lapsen kanssa kokisin samoin.

Ehkä mieli muuttuu ennen kuin ikä tulee vastaan, ehkä meistä vielä tulee useamman lapsen perhe. Vielä ei voi tietää. Mutta käy sitten niin tai näin, toivon, että jonain päivänä eläisimme sellaisessa yhteiskunnassa, jossa yhden lapsen hankkiminen olisi vaihtoehtona ihan ok.

Oi uhma, uhma

Kun kerroin kysyjille aikovani olla kotona siihen saakka, että lapseni täyttää kolme vuotta, oli vastassa aika monta silmienpyöräytystä. Moni omat lapsensa leikki-ikään saanut katsoi asiakseen valistaa minua, että ratkaisuni oli pyllystä: jäisin kotiin Sen Uhmaikäisen kanssa. Mieluisin tarina kerrottavaksi tuntui olevan se, miten ihanaa oli luovuttaa uhmaikäinen raivopallo päiväkodin henkilökunnan hellään huomaan ja lähteä itse töihin.

On muuten jännä homma, miten ulkopuoliset tuntuvat tasan tarkkaan tietävän, millainen uhmaikä minun lapselleni tulee. Koska se tuli heidän lapselleen, totta kai se tulee myös minun lapselleni. Ja toki myös minä tulen kuormittumaan uhmasta juuri samalla lailla kuin he, koska niinhän se totta kai menee.

Okei, olen siis sekopää kun haluan olla kotona juuri kun Se Uhma alkaa.

Tässä kohtaa olisi tietysti helpointa vetää esiin kortti nimeltä Minä Olen Parempi Äiti Kuin Sinä ja kertoa kysyjille pää kallellaan, että jos minun lapsellani on uhma, haluan että hän uhmaa minulle, kun minä olen se The Äiti, joka jaksaa ottaa sen vastaan.

Olenko tätä mieltä? No en.

Sen sijaan olen sitä mieltä, että jaksan uhmat helpommin, jos samaan aikaan ei tarvitse miettiä töissä dead lineja, stressata kokouksia, tsekkailla sähköposteja ja elää toinen silmä kellossa miettien, milloin ehtii hakemaan Sen Uhmaikäisen hoitopaikasta. Kaikillehan se ei näin toimi; moni kestää uhman paremmin kun on ensin ollut päivän töissä ja muissa ympyröissä. Mutta itse koen, että resursseja on haastavampiin päiviin edes vähän jäljellä kun päivään mahtuu hyviäkin hetkiä.

Lisäksi kokopäiväisesti kotona ollessa on mahkut, että silloin tällöin Sen Uhman keskeltä pilkistää hyväntuulinen lapsi ja tiedossa on joitain hyviäkin hetkiä.

Mutta tämä on tietenkin vain sellaisen ihmisen harhaluuloa, joka ei ole koskaan kokenut Sitä Uhmaa.

Vedät sitten taloutesi kuralle ihan omakätisesti

Rahasta ja lapsesta ei saisi puhua samassa lauseessa.

Tai korjataanpa: rahasta ja lapsesta saa puhua samassa lauseessa mutta vain jos muistutetaan, että mikään-raha-ei-korvaa-lapsen hymyä-onnea-suurta-rakkautta-jaadijaadijaa.

Selvyyden vuoksi: maailmassa ei ole sellaista rahasummaa johon ipanaattorin vaihtaisin. Mutta joskus voisi puhua myös rahasta ilman että siihen liittyy huonon vanhemman stigma. Eli puhutaanpa nyt siitä, mitä kolmen vuoden kotona olo käytännössä tarkoittaa.

Taloudellisestihan pitkä kotona olo on samaa kuin ampuisi itseään jalkaan.

Kolmen vuoden tulonmenetys on aika iso paukku ja eihän se riemu tietenkään siihen lopu; eläkettä ei kerry, palkallista lomaa ei kerry eikä tämä taloudellisesti ole mikään helmi ratkaisu muutenkaan.

Mutta se laukaus kajahti oikeastaan jo silloin, kun tikussa oli kaksi viivaa. Ilmainen sijoitusvinkki ja talousvinkki ihan kaikille: jos haluatte elää taloudellisesti fiksusti, älkää hankkiko lapsia.

Toisaalta, eihän tämäkään laskuoppi nyt ihan noin yksinkertainen ole. Siis, tehdäänpä pieni laskutoimitus. (By the way, lukiossa konttasin lyhyen matematiikan kurssit läpi keskiarvosanalla 5,5. Eli harkitkaa ennen kuin uskotte minun laskelmiani.)

Hoitoraha kartuttaa kassaa 300 euron verran. Helsingissä kaupunkilisä tarjoaa toisen mokoman. Verojen jälkeen plussalla ollaan noin 500 euroa. Kerran kuukaudessa tilille kilahtaa myös lapsilisä, 100 euroa joka voidaan lisätä tähän summaan.

Jos alle kolmivuotiaamme olisi kunnallisessa päivähoidossa, maksaisimme päivähoitomaksuja noin 300 euroa. Jos haluaa vedellä vähän mutkia suoriksi, voi siis katsoa säästävänsä tämän verran kuukaudessa. Jos tuon säästön lisää hoitoraha-kaupunkilisä-lapsilisä-pottiin, ollaan plussalla noin 900 euroa.

Otetaanpa sitten subjektiivinen perstuntuma-osio. Henk. Koht väittäisin, että kun olen kotona, ehdin vähän paremmin kierrättää lastenvaatteita ja –kenkiä, myydä turhaksi jäänyttä tavaraa eteenpäin ja kokata sosekeittoja ja makaronilaatikoita. Mitään huikeaa säästöä näistä ei synny, mutta sanotaan nyt vaikka, että tällä työllä säästää sellaisen 200-300 euroa vuodessa. Kuukausituloon voidaan siis tästä työstä lisätä 20 euroa. 

Näin ollen minun kotonaoloni säästää meille kuukaudessa 920 euroa. Ei mikään huikea summa, mutta jonkinlainen alku kuitenkin.

Ja nyt tullaan kiinnostavaan kysymykseen. Itse olen alalla, jolla pystyy töitä tekemään myös freelancerina. Koska en hyvästä yrityksestä huolimatta ole onnistunut polttamaan vielä välejäni ihan kaikkiin työkavereihini, olen saanut tehtyä jonkin verran töitä hoitovapaan ohella.

Kun äitiys- ja hoitovapaan välissä olin töissä ja tein 80 prosenttista työaikaa, palkka ei mitenkään pilviä hiponut. Loppujen lopuksi jos saan free-työt rullaamaan, minulla on mahdollisuus raapia kasaan lähestulkoon sama summa – ei varmastikaan joka kuukausi, mutta ainakin osan aikaa vuodesta. Ja jokainen plussalle jäänyt kuukausi on kotiinpäin. Tietenkään se ei korvaa eläkkeitä ja pidemmän aikavälin ansionmenetyksiä, mutta perheen kassassa se kyllä tuntuu.

Kun hallitus parhaillaan tuntuu tekevän päätöksiä, jossa päivähoitoa tallotaan huonompaan suuntaan, en ole vielä törmännyt ainoaankaan ehdotukseen, jossa hoitovapaalla olevien äitien osa-aikaista työntekoa pyrittäisiin helpottamaan. Se on vähän kummallista, sillä jos ajattelen omaa äitiverkostoani, väittäisin, että suurin osa tekisi ihan mielellään jonkin verran töitä hoitovapaalla. Kyse ei ole vain taloudellisesta säästöstä vaan myös oman pään pysymisestä kasassa. Samalla osa-aikaisesti töitä tekevät äidit ja isät hoitaisivat lapsensa kotona isomman osan arjesta, mikä helpottaisi päivähoidon paineita. Ja ei, en väitä, että tämä olisi ratkaisu mihinkään. Ihmetyttää vain, etten ole nähnyt siihen tähtääviä ehdotuksia. 

Mutta palataanpa vielä rahoituslaskelman kimppuun.

Kyllä, lapsen kanssa kotiin jääminen on taloudellisesti samaa kuin ampuisi itseään jalkaan. Mutta jos lähtökohtaisesti on halua ja jotain mahdollisuutta jäädä kotiin ja jos työskentelee alalla, jolla osa-aikatyöt ovat mahdollisia, pientä parsimisen mahdollisuutta on olemassa.

Silti, kotiin jääminen tarkoittaa vääjäämättä sitä, että mahdollisille puskurirahastoille voi pussata hellät jäähyväiset ja jos lapsen kanssa haluaa esimerkiksi matkustella, persnettoa on tiedossa.

Elämä on valintoja. Visan luottorajat on tarkistettu ja halvat kotiruokareseptit googletettu. Näillä mennään.