Oltiin
perheen kesken viikko Lapissa. Tuli tutustuttua uuteen urheilulajiin,
hiihdättämiseen. Se tarkoittaa sitä, että suksilla on vanhempien lisäksi myös
taapero, jota ei esimerkiksi jätetä jäälle ja hiihdetä karkuun. Vaikka joskus
ehkä tekisi mieli.
Päinvastoin
kuin voisi luulla, hiihdättämisellä ei ole paljoakaan tekemistä perinteisen murtomaahiihdon kanssa. Koska Suomen Hiihtoliitto ei ole vielä lanseerannut lajin
erityispiirteitä, tämä blogi saa täyttää aukon suomalaisessa
yleissivistyksessä.
Aloitetaan
varusteista. Siinä kun hiihtämisessä riittää suksisetin lisäksi vyölaukku,
johon olet pakannut juomapullon, rakkolaastarit ja kympin setelin latukahvioita
varten, hiihdättämisessä mukaan otetaan ahkio, johon työnnetään pillimehuja,
vaihtovaatteita, toppapussia, unikani, vaihtokengät ja kasa muuta elintärkeää
kamaa. Ja voit olla aivan varma, että jotain unohtuu.
Pukeutuminen.
Hiihtäessä pukeudutaan kevyesti ja kerrospukeutumalla. Hiihdättämisessä päälle
tungetaan pari-kolme kerrosta fleeceä ja villaa, siihen päälle toppapuku ja
käsiin vähintään laskettelurukkaset. Kiehtovaa tästä hommasta tekee se, että kun
pienin hiihtäjä väsähtää, hän siirtyy ahkioon istumaan. Ja tässä vaiheessa
ahkion vetäjällä olisi syytä olla vaihtaa kevyempi takki päälle. Vaihtoehto on
nostattaa pintaan sellainen hikimäärä, jolla voisi helposti täyttää yhden
kylpyammeen. Toppatakin vuoriosa kiittää.
Hiihtäminen
on sydänystävällinen laji, jossa käytät tasaisesti koko kroppasi lihaksistoa. Hiihdättäminen on lähinnä
seisoskelua ja hyvin hi-taas-ti etenevää kulkua, mutta punttisalitunnelmaan
pääsee kyllä: hiihdättäminen sisältää runsaasti nostelua. Kun 15 kiloa painava
tenava kaatuu ketarat levällään hiihtoladulle ja koetat nostaa hänet sieltä
ilman että a) itse kaadut suksien kanssa hankeen, b) lapsen nilkat vääntyvät
solmuun, pääsee aikuinen käyttämään monia lihasryhmiä, joista
ei tiennyt aiemmin mitään.
Ja
missä, oi missä, viipyy se lastenvaatevalmistaja, joka tekisi lapselle
hiihdättämishaalarin eli lisäisi selkään kahvan? Haloo, Reima? Voin luvata,
että tämä erikoistuote myisi pohjoisessa hyvin.
Hiihtäminen
on miellyttävän rauhoittavaa ja epäsosiaalista. Voit pitää katseen ladussa ja miettiä
vaatehuoneen siivoamista tai maailmanpolitiikan tilaa.
Hiihdättäminen taas
perustuu siihen, että juttelet lapselle Late Lammas-leffan tapahtumista ja
lupailet, että kun tuonne asti jaksaa, saa munkin. Samalla hymyilet
vastaantulijoille, pahoittelet ladun tukkeena olemista ja kerrot kaikille samat
faktat. Juu, on kaksi. Joo, nuorena se pitää aloittaa. Näin on, tuleva
jauhojärviniskanenainokaisasaarinen ihan selvästi. Päivän päätteeksi suupieliä
särkee hymyilemisestä.
Odotan,
että hiihdättämisestä tulee kilpailulaji ihan näinä vuosina. Siihen asti,
treenaamme Ipanaattori2014:a kisakuntoon.
