Kerron teille nyt
salaisuuden. Niin ison, että olen raskaasti harkinnut, että otan yhteyttä
Ilta-Sanomiin, mutta päätin nyt kuitenkin lasauttaa tämän julki täällä omassa
blogissani. Tässä se tulee.
ON HETKIÄ, JOLLOIN ÄIDIT HALUAVAT VAIN VALITTAA.
Joo, näen, että
haukotte henkeä hämmästyksestä. En ollut uskoa sitä itsekään, mutta
eksperimentaalisen tutkimuksen pohjalta väittäisin, että näin todella on!
Voitko uskoa! Jos joku
valittaa sinulle lapsen valvomista, hän haluaa ehkä vain valittaa! Jos joku valittaa
sinulle, kuinka pyykkiä tulee niin paljon, hänkin saattaa haluta vain valittaa!
Ja sekin tyyppi, jonka mielestä on tuskaista saada homma toimimaan
päiväkotivientien ja –hakujen sekä työaikojen kanssa, saattoi hänkin olla vain
pikku valitussession tarpeessa.
Eli usko tai älä, ihan
joka kerran ei tarvitse tarjota seikkaperäistä neuvoa ongelmaan. Ei kannata
kertoa, miten lapsen voi helposti opettaa nukahtamaan iltaseitsemältä, miten
kannattaa hankkia vaatteita, joissa lika ei näy tai miten miehen kanssa täytyy
vain tarkasti sopia hakujen ja vientien aikataulut. On jopa (gasp!)
mahdollista, että valittaja on kuullut nämä asiat ennenkin. Ja siitä huolimatta
hän välillä halusi ehkä vain valittaa.
Kun uusi vuosikymmen
alkaa, haluaisin itse päästä lopullisesti eroon neuvoskelijoiden klubin
palveluista, joita en pyytänyt enkä tilannut. On ihan kivaa jutella
ruuhkavuosiarjen käänteistä samassa tilanteessa kahlaavien kanssa ja myös
niiden kanssa, jotka katsovat koko show’ta ulkopuolelta. Ja aidosti myötäelävien
ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä kuulee aina mielellään.
Mutta kun oma mutsin
ura on jo täyttänyt puoli vuosikymmentä, haluan myös antaa tilaa rehelliselle
valittamiselle. Joskus on kiva vain päästellä höyryjä ja se pitäisi sallia ihan
jokaiselle, koskevat valitukset lapsiperhearkea tai jotakin muuta.
Valittaminen ei aina
tarkoita samaa, kuin neuvojen ja ohjeiden pyytäminen. Jos kaikki muistaisivat
tämän, maailma olisi taas pikkuisen armollisempi ja parempi paikka.