maanantai 7. toukokuuta 2018

Case Herra Heinämäki


Case Herra Heinämäki. Totta kai sen kerran, kun itse poistun maasta kahdeksi yöksi, Suomessa onnistutaan kehittämään lastenohjelmia ruotiva somekohu.

Kohu lyhyesti. Pikku Kakkosessa esiintyneessä Herra Heinämäki-lastenohjelmassa on sivuroolissa hahmo nimeltään intiaanipäällikkö Punanata. Hahmo on puettu intiaanivaatteisiin eikä hän puhu jaksoissa juuri mitään, sanoo silloin tällöin UGH.

Saamelaisvähemmistöön kuuluva henkilö twiittasi aiheesta pari viikko sitten ja ehdotti, että tämän tapaisten kuvastojen näyttämistä lapsille voisi harkita uudelleen. Erinäisten käänteiden jälkeen Ylellä päätettiin siirtää Herra Heinämäki Ylen Elävään arkistoon.

Totta kai tästä syntyi valtaisa poru: miksi nyt mennään loukkaantumaan, meidänkin lapsuudessa katseltiin smurffeja ja hyviä meistäkin tuli ja eikö maailmassa olisi tärkeämpiäkin asioita.

Myönnän suosiolla, että en ole katsonut Herra Heinämäkeä enkä siis osaa sanoa, olisinko itse reagoinut ohjelmassa esiintyvään intiaanihahmoon jotenkin, todennäköisesti en. Olen myös samaa mieltä siitä, että tätä nykyä sosiaalisessa mediassa saadaan iso show aikaiseksi monen näköisestä asiasta, jotka kaikki eivät ehkä ole sen väärttejä.

Mutta tässä asiassa olen sataprosenttisesti Ylen päätöksen takana. Miksi?

Siksi, että Yle teki tässä tilanteessa juuri sitä, mistä sille maksetaan.

En tiedä onko tämä yleinen näkemys, mutta itselleni Pikku Kakkonen on symboli turvalliselle lastenohjelmalle. On ihana laittaa telkka päälle ja tietää, että kokonainen valtiollinen koneisto on taustalla tarkkailemassa, että ohjelma on sopivaa katsottavaa alle kouluikäisille.

Ja jos lastenohjelmassa on hahmo, joka vahvistaa vähemmistöihin liittyviä stereotypioita, silloin se on tuon samaisen koneiston tehtävä harkita, olisiko ohjelma aika siirtyä arkistoon.

Case Heinämäki synnytti keskustelua niin kulttuurisesta omimisesta kuin Ylen päätöksenteon perusteista. Kuitenkin itselleni vahvin vakuutus siitä, että tämä meni juuri niin kuin pitikin, oli ohjelmapäällikkö Sami Koiviston twitter-julkaisu, jossa hän kiteytti päätöksen perusteet yksinkertaisesti: hahmo ei ollut enää oikein tätä päivää. Ei ole enää nykyaikaa, että vähemmistöjen edustajat esitetään stereotyyppisesti ja hassunhauskoina. Se, että jotain lastenohjelman hahmoa ei ole tarkoitettu loukkaavaksi, ei tarkoita, että se olisi ok.

Herra Heinämäki siirtyi Ylen Elävään arkistoon, josta sitä voi edelleen katsoa jokainen, joka haluaa. Ylen pointtihan ei ole siinä, että he karsivat, kuka katsoo mitäkin lastenohjelmaa. Kanavatarjontaa on nykyään aika paljon muutenkin.

Tässä tapauksessa Ylellä oltiin tarkkana sen kanssa, mitä lapsille näytetään kello viiden iltapäivälähetyksessä. Ja niin sen pitää ollakin. Toistan, se on se, mistä Ylelle maksetaan.

Ja mitä tulee siihen, että maailmassa on tärkeämpiäkin asioita, niin itse asiassa ei ole. Minä en näe kovin montaa tärkeämpää asiaa maailmassa kuin sen, että lapset oppivat kunnioittamaan erilaisia vähemmistöjä. Se tarkoittaa arjen tekoja, kuten sitä, ettei lastenohjelmissa nähdä punanaamaista ja puhumatonta sulkapäähahmoa.

Eli kiitos, Yle. Annan lapseni jatkossakin katsoa Pikku Kakkosta. Pysytään kanavalla.