Neuvoskelijoiden klubi, en ole ostanut palvelujanne

Kerron teille nyt salaisuuden. Niin ison, että olen raskaasti harkinnut, että otan yhteyttä Ilta-Sanomiin, mutta päätin nyt kuitenkin lasauttaa tämän julki täällä omassa blogissani. Tässä se tulee.

ON HETKIÄ, JOLLOIN ÄIDIT HALUAVAT VAIN VALITTAA. 

Joo, näen, että haukotte henkeä hämmästyksestä. En ollut uskoa sitä itsekään, mutta eksperimentaalisen tutkimuksen pohjalta väittäisin, että näin todella on!

Voitko uskoa! Jos joku valittaa sinulle lapsen valvomista, hän haluaa ehkä vain valittaa! Jos joku valittaa sinulle, kuinka pyykkiä tulee niin paljon, hänkin saattaa haluta vain valittaa! Ja sekin tyyppi, jonka mielestä on tuskaista saada homma toimimaan päiväkotivientien ja –hakujen sekä työaikojen kanssa, saattoi hänkin olla vain pikku valitussession tarpeessa.

Eli usko tai älä, ihan joka kerran ei tarvitse tarjota seikkaperäistä neuvoa ongelmaan. Ei kannata kertoa, miten lapsen voi helposti opettaa nukahtamaan iltaseitsemältä, miten kannattaa hankkia vaatteita, joissa lika ei näy tai miten miehen kanssa täytyy vain tarkasti sopia hakujen ja vientien aikataulut. On jopa (gasp!) mahdollista, että valittaja on kuullut nämä asiat ennenkin. Ja siitä huolimatta hän välillä halusi ehkä vain valittaa.

Kun uusi vuosikymmen alkaa, haluaisin itse päästä lopullisesti eroon neuvoskelijoiden klubin palveluista, joita en pyytänyt enkä tilannut. On ihan kivaa jutella ruuhkavuosiarjen käänteistä samassa tilanteessa kahlaavien kanssa ja myös niiden kanssa, jotka katsovat koko show’ta ulkopuolelta. Ja aidosti myötäelävien ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä kuulee aina mielellään.

Mutta kun oma mutsin ura on jo täyttänyt puoli vuosikymmentä, haluan myös antaa tilaa rehelliselle valittamiselle. Joskus on kiva vain päästellä höyryjä ja se pitäisi sallia ihan jokaiselle, koskevat valitukset lapsiperhearkea tai jotakin muuta.

Valittaminen ei aina tarkoita samaa, kuin neuvojen ja ohjeiden pyytäminen. Jos kaikki muistaisivat tämän, maailma olisi taas pikkuisen armollisempi ja parempi paikka.

Lapsi ei ole sinun joulusi rekvisiitta

No niin, joulu taputeltu. Nopeasti meni, mutta onneksi neulasia varmaan löytyy viime vuoden malliin lelulaatikosta vielä, kun seuraava adventti on käsillä.

Ipanaattori 2014 omistaa kaksi paria isovanhempia, joilla on jouluun varsin terve suhtautuminen: olemme molempiin mummoloihin lämpimästi tervetulleita, mutta jos päätämme tehdä muita suunnitelmia, kukaan ei heittäydy marttyyriksi. Arvostan. Lähipiirissä näin ei ihan aina ole.

Ja tästä päästäänkin otsikon esittämään ristiriitaan: surullisen usein, kun jouluna kuusen alla kohtaavat eri sukupolvet, siellä kohtaavat myös hyvin erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvää joulunviettoa.

On paljon isovanhempia tai muuta sukua, jotka haluavat kovasti jouluna ”nähdä sitä lasten riemua”, mutta eivät ole valmiita hyväksymään kolikon toista puolta. Nimittäin sitä, että lasten kanssa joulun viettoon voi kuulua myös sähläämistä, kiukkukohtauksia, marttyriutta ja yleistä oikuttelua. Sitä tuskin kukaan haluaisi, lapset vähiten mutta kaikkea ei aina pysty hallitsemaan.  

Ja joskus tuntuu, että ne ihmiset, jotka haluavat lapsiperheen väen vängällä omaan joulunviettoonsa, eivät ole valmis kestämään sitä, että lapset eivät ole nukkeja. Lapset eivät ole sievää rekvisiittaa, joka rusetit kaulassa lueskelevat kirjoja ja kurkkivat ikkunasta posket punaisina, milloin se pukki mahtaa tulla.

Ja nyt ei ole tarkoitus lähteä siihen jeesusteluun, jossa morkataan perheitä siitä, kuinka lapset eivät osaa nykyään istua ruokapöydässä, käyttäytyvät huonosti eivätkä kunnioita vanhempiaan. Tietenkään kenenkään ei ole suotavaa torpedoida toisten joulua ja totta kai jouluun kuuluvat myös säännöt.

Mutta anteeksi tämä klisee, lapset ovat lapsia. Tilanteita tulee, pahaa mieltä sattuu. Alle kouluikäisille joulu on monesti vuoden tärkeimpiä päiviä. Se näkyy myös jännityksen ja täpinän määrässä, joka voi helposti purkautua myös aattona.

Lapsettomat tai lapsensa aikuisiksi saattaneet vanhemmat ovat niitä, jotka saavat valita. Jos ei halua riskeerata omaa joulumieltään kuuntelemalla kiukuttelua, se on vallan ok. Voi myös miettiä, olisiko mahdollista käydä lapsiperheen luona vaikka pukkia vastaanottamassa ja joulukaffella, mutta syödä jouluateriat sovinnolla aikuisten kesken.

Jos haluaa idyllisen, hallittavan joulun, siinä kuviossa ei välttämättä ole lapsille tilaa eikä tarvitse ollakaan. Jos taas haluaa nähdä lasten joulun, kannattaa mukaan pakata hurttia huumoria ja joustavuutta eikä odottaa Downton Abbey-tyylistä suoritusta.

Ja jos ei halua viettää kumpaakaan, voi aina viettää joulun yksin. Itse tein niin monta vuotta ja ne olivat oikeasti hyviä jouluja, rauhoittavia ja minun näköisiäni. Joskus se itävaltalaisessa kiinalaisravintolassa yömessun jälkeen syöty possuannos voi olla kaikkien jouluruokien kuningas.