Sori mä oon kotiäiti

tiistai 15. lokakuuta 2019

Sinä et oikeasti halua lisää aikaa lapsesi kanssa




Sovimme kaverin kanssa leikkitreffit arki-illalle. Koska en ollut ihan varma, millä hetkellä ehtisin päiväkodille, vastasin huolettomasti, että olemme teillä viimeistään puoli kuudelta. Kaverini vastasi välittömästi: ei onnistu, meillä alkaa iltatoimet, pystyttekö millään olemaan täällä aiemmin?

Iltakukkujan äiti täällä terve. Hätkähdin taas hereille omasta kuplastani.

Kuten olen jo aiemmin todennut, mukulamme on lievästi sanoen mallia iltavirkku. Nyt kun päiväunet ovat olleet historiaa jo pari vuotta, hän enää harvemmin valvoo yli puolenyön. Mutta kaikista aikaistusyrityksistä huolimatta en muista ihan heti iltaa, jolloin uni olisi tullut ennen kuin aikaisintaan klo 22.

Tällä asialla on kaksi puolta. Toisaalta se on juuri niin hermojarepivää kuin miltä kuulostaa. Lapsi on illat valveilla, piste. Telkkarista ei silloin katsella poliisisarjoja ja jalkapallonkin kanssa on vähän niin ja näin.

Minulla ja miehellä ei ole ollut sellaista kuuluisaa ”aikuisten omaa aikaa” viiteen vuoteen. Keväällä 2016 taisi olla viikon mittainen pätkä, jolloin lapsi nukahti sen verran aikaisemmin, että saimme katsoa yhden jakson telkkarisarjaa yhdessä ennen nukahtamista. Hälyttävintä on, että muistan tämän.

Menen yhtä aikaa lapsen kanssa nukkumaan, aamulla olen yleensä tunteroisen hereillä ennen kuin pätkä herää. Mitään pitkiä projekteja ei siis kannata harkita, ellei tee niitä kodin ulkopuolella.

Sitten on se kolikon kääntöpuoli: meillä on oikeasti aika paljon aikaa lapsen kanssa.

Siinä kun useimmat kaverit toteavat, että arki-illat ovat niin lyhyitä, kun päiväkodista hakemisen ja nukkumaanmenon välillä on se kolmisen tuntia, meillä tuo väliaika on 5-6 tuntia. Kyllä siinä ajassa jo ehtii kaikennäköistä. Iltakyläilytkin ovat ihan jees, jos palaamme kotiin klo 21.15 arki-iltana, on vielä ihan mahdollista, että olemme nukkumassa aivan normaaliin aikaan.

Kun luovuin ajatuksesta, että lapsi olisi mahdollista saada nukkumaan aikaisin, myös superstressaavat illan nukutustaistelut (ennätys neljä tuntia) jäivät historiaan – nyt mukula on sänkyyn mennessä jo riittävän väsy ja nukahtaa selän rapsutukseen kokolailla välittömästi.

Välillä kun lukee sitä keskustelua, missä aikuisia kehotetaan heräämään aamuviideltä ”voittajien tunniksi”, mietin itsekseni, että mikähän meteli nousisi, jos kehottaisin venyttämään lasten nukuttamista parilla tunnilla ”perheen voittajatunneiksi”. Olisi perheillä enemmän yhteistä aikaa se kolmisen tuntia illassa. (Ja ei, en todellakaan kehota tähän.)

Mutta otsikkoon; useimmat meistä eivät oikeasti halua, että lapset valvovat iltakaudet. Ei, vaikka se tarkoittaisi juuri sitä kiireetöntä oloaikaa lasten kanssa, mitä useimmat sanovat haluavansa lisää. Syykin on helppo nähdä: kun itse väsähtää lasten iltavalvomisiin, ei se iltaisin yhdessä vietetty aika tunnu niin kovin laadukkaalta.

Oma vinkkini on, että varo, mitä toivot – saatat vaikka saada sen.

Ai niin, siitä kyläilystä. Ehdimme paikalla ajoissa ja oli kivat leikkitreffit. Kun lähdimme kotiin, kaveriperheen lapset menivät kylpyyn ja nukkumaan. Meidän tyyppi veti parit leikit, katsoi Risto Räppääjää ja keksi äidin kanssa iltasatukirjan innoittamana loruja. Lyhty sammui klo 22. Normipäivä.

perjantai 11. lokakuuta 2019

Miksi äidit oikeasti uupuvat




Ai että alkaa ottaa pattiin tämä keskustelu siitä, miksi nykyään vanhemmat uupuvat. 

Tämän viikon Helsingin Sanomissa oli taas vaihteeksi artikkeli luomusoseita syöttäneestä marttyyriäidistä ja otsikkotasolla opettavainen kommentti, kuinka perfektionismi on se, joka uuvuttaa.

Eli get this: vanhemmuus ei väsytä. Perfektionismi väsyttää. Viesti on joka kerran sama: alentakaa rimaa, lakatkaa tavoittelemasta täydellisyyttä, sitten siitä hyvä tulee.

Ja näin näppärästi sysätään vastuu jaksamisesta tai uupumisesta vanhempien ja ensisijaisesti äitien niskoille. Kunhan äidit ITSE lakkaavat vaatimasta ITSELTÄÄN liikoja, sitten he alkava ITSE voida paremmin.

Jep. Koska mitään muitahan faktoreita ei tässä suossa ole kuin ne helvetin omat vaatimukset.

Joskus, edes joskus, voisi vilkaista vaikka seuraavaa kolmea kohtaa, jotka aika moni tunnistaa arjessa energiasyöpöiksi.

1. Vanhemmat ja erityisesti äidit ovat julkista riistaa, joille saa sanoa mitä tahansa ja joita voidaan kritisoida koska tahansa.

Ongelmia oppimisessa, nuorten mielenterveysongelmat, laskeneet Pisa-tulokset. Kyllä on kasvatuksessa kriisi. Sekin äiti vain tuijotti älypuhelintaan. 

Vanhemmat, erityisesti äidit, ovat tätä nykyä kuin hyönteiset mikroskoopissa. Ja tämä johtaa siihen, että äidit ovat jatkuvasti niskat jäykkinä stressistä. 

Tavalliset arkiset asiat muuttuvat ahdistaviksi, kun esimerkiksi omalla kerrostalopihalla saa olla jatkuvasti jännittämässä; kun lapsi leikkii lehtikasoissa, milloin joku hyökkää huomauttamaan liiasta metelistä ja lehtien sotkemisesta? Erilaisia maailmanpoliiseja riittää myös kaupoissa, ratikoissa, leikkipuistoissa ja tietenkin ravintoloissa. Ja yksi pysäkinväli lapsen itkua riittää näköjään siihen, että bussista heitetään pihalle. 

Jos arjessa joutuu koko ajan jännittämään, onko itsellä ja lapsella ylipäänsä oikeus liikkua julkisilla paikoilla muuallakin kuin HopLopissa, se vie voimia. 

2. Talouden toinen aikuinen voi olla koko ajan kuin perseeseen ammuttu karhu.

Suomalainen mies, domesticus finnus. Hänellä on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta nyt sanon ääneen sen asian, jota yleensä ei saisi: hämmentävän iso osa suomalaisista miehistä on koko ajan pahalla tuulella.

Ärtyisyys on kuin jokin saatanan tehdasasetus, jota ei saa pois päältä. Naama väärinpäin oleminen ihan tavallisessa arjessa syö aivan hitosti energiaa muulta perheeltä.

Ja tiedäntiedäntiedän, ei saa yleistää ja mukavia ja leppoisia hyväntuulisia miehiä on maailma pullollaan. Mutta vaikka kotonasi sattuisi löytymään se perushyväntuulinen jamppa, niin jos mietit lähipiiriäsi ja vanhempiesi lähipiiriä, etkö oikeasti tunnista tilannetta? Ja sama toimii toki toisinpäin; domestica finnus, suomalainen nainen, osaa myös olla naama nutturalla. Näitäkin peruspahantuulisia löytyy ihan riittävästi.

Jos toisen aikuisen pahaa tuulta joutuu sietämään päivästä päivään, ei lämmitä, vaikka se toinen noin periaatteessa kantaisi oman vanhemmuusosuutensa, hakisi lasta päivähoidosta ja tekisi kotitöitä. Aika moni ei piittaisi paskaakaan, vaikka puoliso ei osallistuisi tasapuolisesti, jos hän vain olisi hyvällä tuulella. Edes joskus. 

3. Koko yhteiskunta on nyt vaativampi kuin ennen.
Minullekin on sanottu päätä pyöritellen, että ei aiemmin suoritettu vanhemmuutta. No, ennen ei suoritettu paljoa muutakaan. Työelämään astuin itse vuonna 2005 ja voin kertoa, että vaatimukset olivat ehkä kymmenesosa siitä, mitä nyt. 

Samalla kun kaasua ollaan painettu työelämässä, ovat vaatimukset kasvaneet ihan joka elämänalueella, ruokalautaselta harrastustoimintaan. Sisarusteni lapset ovat tällä hetkellä teini-iässä ja olen ollut aivan kauhuissani siitä, miten vaativaa ja itseohjautuvaa esimerkiksi lukion suorittaminen tätä nykyä on. 

Vanhemmuus ei ole mikään yksinäinen saareke; jos yhteiskunnassa on käytössä ”Mikään ei riitä”-meininki, kyllä se näkyy myös vanhemmuudessa.

Näin. Olkaa hyvät. Tässä kolme tutkimuslinjaa siihen, miksi vanhemmat ja erityisesti äidit ovat uupuneita. 

Haudatkaa se rima-ajatus vaikka takapihalle. Sillä välillä se oman riman laskeminen ei ole ratkaisu kaikkeen.

torstai 26. syyskuuta 2019

Muistilista: Syksy päiväkodin eteisessä




Muista jättää päiväkodin tädille vasu-keskustelulappu. Älä jätä esimerkiksi sähkölaskua. Joo, se on saman kokoinen paperi ja pyörii käsilaukussa. Älä silti luovuta sitä, se ei kannata.

Muista jättää päiväkodille lapsen varavaatteet, pipo, hanskat, unikani ja sadevaatteet.
Koeta olla jättämättä sinne omia varavaatteitasi, läppäriäsi tai työkavereille tarkoitettua kakkuvuokaa. Mistään näistä ei tule kiitosta. Tilanne ei myöskään korjaannu sillä, että luettelet, mitä kaikkea päiväkodin lapset voisivat askarrella unohtamistasi korkokengistä.

Opettele strippaamaan, nopeasti. Luovu nyt jo siitä ajatuksesta, että vain ”nopeasti viet lapsen” ja pidät omat lämpimät ulkoreleet päällä. Saunahiki on aivan taattu, koska päiväkodin nurkassa on kiuas. Kun opettelet sulavasti yhdellä liikkeellä kiskaisemaan ulkovaatteet pois päältä heti eteiseen tullessasi, saat luotsattua lapsen käsienpesun, tossujen etsinnän ja ”vielä yksi hali”-vaiheen läpi ilman hiessä kylpemistä. Samalla voit hyräillä ”You can leave your hat on”-biisiä, joka sitten soikin päässäsi koko matkan töihin.

Koeta muistaa ottaa pyöräilykypärä pois päästä ennen kuin kävelet eteiseen. Erityisesti sellaisina aamuina, jolloin olet lainannut miehen toppahousuja. Kylähullun maineen saa vähemmälläkin, erityisesti jos olet ostanut kypärän, joka saa sinut lähtökohtaisesti näyttämään lontoolaiselta koppalakkipoliisilta vuodelta 1962.

Jos meinaat vitsailla siitä, kuinka voisit pistää oman meikkauspisteen pystyyn päiväkodin vessaan aamuisin, heitä tämä läppä vain sellaiselle henkilökunnan jäsenelle, jonka huumorintaju riittää.

Jos erehdyt lasta noutaessa vetäisemään yhden v-s-p-lausekkeen päiväkodin eteisessä, kun jotain ei löydy, ja seuraavaksi näet puhtaan kauhun ilmeen sen lapsen kasvoilla, joka tulee vessasta ja tuijottaa sinua, tilanne ei korjaannu sillä, että hymyilet aurinkoisesti ja tervehdit lasta nimeltä. Päinvastoin. Mitään ei ole enää tehtävissä, eli koeta vain tämän jälkeen luimuilla pitkin seiniä, kun näet ko. lapsen tai hänen äitinsä.

Kun pääset lähtemään päiväkodin eteisestä, iloitse siitä, että päivän raskain osuus on ohi. Jos työskentelet esimerkiksi yritysjuristina, joudut loppupäivän vain huolehtimaan esimerkiksi 25 miljoonan euron yrityskaupoista. Kun olet saanut aamulla vääntänyt viisivuotiaan kanssa siitä yhdestä kukan terälehdestä, joka ei löytynyt sieltä mistä piti, tämä on helppoa heinää.

Mukavia päiväkotiaamuja kaikille! Talvea odotellessa!