Paranormal taapero activity

Oletteko nähneet Paranormal activity-leffat? Niissähän on se tavallinen tarina, jossa henkimaailma alkaa häiriköidä amerikkalaista unelmaa elävää pariskuntaa.

Vie yöunet. Siirtelee esineitä. Häiriköi arkea.

Kuulostaako tutulta, taaperoikäisen vanhempi?

Olen aika varma, että kaksivuotiaalla on paranormaaleja taitoja.

Taito mitata äidin unen laatu ja katkaista se kriittisellä hetkellä.

En tiedä, mistä hemmetistä lapsi pystyy löytämään juuri sen hetken, jolloin äiti on kaikkein sikeimmässä univaiheessa, mutta se on poikkeuksetta se hetki, jolloin mukulalle keskellä yötä tulee kriisi. On mahtavaa päästä aamukolmelta käymään keskustelua ”onko jo kaunis päivä, en halua nukkua”.

Taito asettaa ääni ärsytystaajuudelle. 

Jotain yliluonnollista kautta kaksivuotias on oppinut, milloin äidin pinna saadaan kiristymään ihan pelkällä jankkaamisella, milloin tarvitaan kovempi kiljuminen ja milloin riittää pelkkä vininä. Ruuvin kiristyminen on kuitenkin taattu. Oma veikkaukseni on, että mukula näkee äidin aivojen sisään. Miten, en halua tietää.

Taito hahmottaa sängyn koko ja maksimoida tilahamstraus. 

Miten, oi miten, voi olla mahdollista, että metrin mittainen kykenee levittäytymään 160-senttisen sängyn poikki niin, että siihen ei enää aikuinen mahdu mitenkään? Ei pitkittäin, ei poikittain. Paranormaali ilmiö aivan selvästi.

Taito arvioida, mikä lelu juuri nyt on hukassa. 

Oravilla on kuulemma taito nähdä yhdellä vilkaisulla, kummassa kahdesta puusta on enemmän pähkinöitä. Kersalla on taito katsoa olohuoneen lattialle, havaita ne 288 lelua, jotka on levitetty pitkin lattiaa ja sen jälkeen kaivata sitä yhtä, joka on kadonnut mustaan aukkoon. Musta aukko sijaitsee yleensä sohvan alla, ja sieltä lelua kalastellessa vedetään esiin myös kahdeksansataa leivänkannikkaa ja kolme tuhatta pölypalleroa.

Kyllä, paranormal activity on keskuudessamme. Se on kaksivuotias ja se vie yöunet tehokkaammin kuin yksikään henkimaailman otus. Odotan kuvausryhmän ilmestyvän ovellemme ihan näinä päivinä.

Näin käyt lapsen kanssa uimahallissa

En koskaan käynyt kersan kanssa vauvauinnissa. Sen sijaan taaperoaikana olemme käyneet pari kertaa uimassa ihan muuten vaan. Emme kauhean usein. Tässä lyhyt otanta tapahtumista.

1) Valitse reissun ajankohdaksi juuri se päivä, jolloin kaikki mahdollinen on mennyt pieleen. Juuri se päivä, jolloin olet kantanut huutavan ja kirkuvan mukulan hiekkalaatikolta, kun se yritti omia lelutraktorin. Ja tietenkin myös se päivä, jolloin räntää tulee vaakatasossa ja uimahallissa saattaa olla joku muukin.

2)    Pue lapselle jo kotona uimavaippa, uimapuku ja sen päälle haalari. Tunne itsesi hetkellisesti superäidiksi.

3)    Hurauta uimahalliin ja vietä vartti tuloaulassa, jossa kersa tutkii lumoutuneena uimahallin kortinlukijaporttia.

4)    Riisu lapselta haalari ja tunne itsesi jälleen superäidiksi, kun tyyppi on valmiina uima-asussaan. Samalla kun kuoriudut omista vaatteistasi, huomaa, että sääri- ja kainalokarvat olisi ehkä voinut niittää esim. viikatteella tai pensassaksilla ennen kuin lähdet vähissä vaatteissa julkisille paikoille.

5)    Koeta saada lapsi houkuteltua saunaan. Alistu kohtaloosi, kun hän ovella ilmoittaa ”Ei oo kiva” ja kääntyy poispäin.

6)    Sukella uima-asuun ja juokse sen jälkeen altaita kohti syöksyvän taskuraketin perään.

7)    Istu 38 minuuttia lastenaltaan reunalla, jossa tenava heittelee uimakoululaisilta pöllittyjä renkaita veteen. Kun hän alkaa tähdätä niitä naapurialtaaseen turhan hyvällä sihdillä, totea, että lienee aika siirtyä eteenpäin.

8)    Ota lapsi syliin ja vie hänet uimaan isommille tarkoitettuun altaaseen. Kun mukula takertuu kaulaasi, tajua, että halterneck-mallinen uima-asu ei ehkä ollut se briljantein valinta tälle keikalle.

9)    Kun lapsi ei suostu millään lähtemään kotiin, ota hänet lopulta kainaloon ja kanna pukutiloihin. Totea, että suihkutiloissa on muuten yllättävän kaikuisa akustiikka.

10) Riisu lapseltasi uimapuku ja uimavaippa ja ihaile, miten komeassa kaaressa hän ehtii pissiä lattialle ennen kuin ehdit saada uuden vaipan päälle.

11) Viritä lapselle päälle vaippa ja villahaalari, nosta hänet penkille, työnnä pillimehu käteen ja toivo, että ennätät kiskoa vaatteet niskaan, sulloa tavarat kassiin ja etsiä autonavaimet valmiiksi ennen kuin pillimehun rauhoittava vaikutus katkeaa.

12) Juoksuta lapsi räntäsateessa autoon, laita turvaistuimeen, kipua kuskin paikalle ja tajua, että et muistanut maksaa parkkeerausta uimahallin aulaan.

13) Aja invapaikalle oven eteen, jätä lapsi autoon ja auto käyntiin ja syöksy sisään maksamaan. Tunne kylmä hiki niskassasi kun tajuat, että juuri nyt jonkun olisi kohtuu helppo pölliä ne kaksi arvokkainta asiaa elämässäsi, lapsesi ja autosi.

14) Syöksy takaisin ja totea, että tallella ovat vielä.

15) Ajele kotiin. Elvistele miehelle, että hienosti meni uimahallissa. Päätä, että ei ihan hetkeen uudelleen.

Joku muukin kuin äiti on vähän väsynyt

Meillä ollaan tällä hetkellä vähän väsyneitä. Lapsen päiväunet ovat jääneet historiaan ja siitä kiittäen Ipanaattori2014 nukahtaa joka ilta noin 22.00. Ero entiseen klo 24 nukahtamiseen on huikea, mutta hinta on kova.

Vedän tällä hetkellä joka päivä noin neljäntoista tunnin työpäivän ilman päiväuniajan tarjoamaa taukoa, tuosta ajasta ulkoilemme kolmesta seitsemään tuntia päivässä. Kotona ostan oman hetken laittamalla lastenohjelman pyörimään, mutta ei, se ei ole sama asia kuin saada olla hiljaisessa kodissa lapsen nukkuessa parvekkeella.

Vaikka itseäni juuri nyt vähän väsyttää, olen silti ottanut herneet yhdestä kommentista, joka tuntuu toistuvan joka foorumilla. Se kuuluu näin.

Kukaan, jolla ei ole pieniä lapsia, ei tiedä väsymyksestä yhtään mitään.

Tämä on kauniisti sanottuna paskapuhetta, pardon my french.

Se on pahinta laatua vähättelyä lapsettomia ihmisiä kohtaan ja osoittaa myös, että vissiin nämä lapsia saaneet ihmiset ovat omistaneet normaalit unenlahjat ennen lasten saantia.

Kyllä, vauva-ajan ja pikkulapsiajan väsymys on kamalaa. Yöt muistuttavat pahimmillaan kiinalaista vesikidutusta ja muistan itse sen pelon ja ahdistuksen klo 23, jolloin vain toivoin, että voisin valvoa koko yön, ettei tarvitsisi nukkua ja taas herätä. Kun Ipanaattori2014 oli muutaman viikon ikäinen, muistan pilkkineeni lapsi sylissä sängyllä ja ajatelleeni, että tältä tuntuu, kun aivotoiminta sammuu.

Ja tämähän voi jatkua vuosia. Meillä ei jatkunut, mistä muistan olla päivittäin kiitollinen.

Mutta kun olen kuunnellut paria ystävääni, jotka kärsivät kroonisesta unettomuudesta, niin pikkulapsiajan väsymys on kevyttä kenttähommaa. Siinä on aina olemassa se kultareuna, että kun kersat kasvavat tai saa heidät hoitoon jonnekin, voi edes olettaa nukkuvansa hyvin. Kaikilla ei ole niin onnekasta.

Kroonisesta unettomuudesta tai huonosta unen laadusta kärsiviä on nimittäin aika paljon. Heillä päässä sirisee huonosti nukuttujen öiden jälkeen, vaikka kukaan ei olisi herättämässä. Vielä enemmän on niitä, joilta stressi vie yöunet ainakin ajoittain.

Ja arvatkaa mitä? Näille ihmisille ei kukaan sano töissä, että voi, mä ymmärrän, se on raskasta, kun vauva valvottaa. Heille suositellaan viileää makuuhuonetta, pimennysverhoja ja villasukkia, ikään kuin eivät olisi jo kokeilleet kaikkea mahdollista.

Heillä ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttyä syytä olla väsynyt. Lapsiperheillä on.

Henkilökohtaisesti kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä väsymys oli muutenkin pahempaa ajalla ennen lapsia. Silloin piti edes yrittää olla tikkana aika monessa tilanteessa. 

Ainakin näin hoitovapaalla väsymykseen pystyy suhtautumaan niin sanotulla Näillä mennään-asenteella. Huono yö, näillä mennään. Laitetaan ylimääräinen Kaapo pyörimään, ulkoillaan vain lähipihalla ja tilataan ruokaa Foodorasta. Mutta kun olin töissä lapsettomana, piti jaksaa, vaikka olisi kuinka väsyttänyt. (Toki sielläkin voi vähän joustaa. Avokonttorissa voi hyvin ottaa vartin päikkärit työpöydällä. Nimimerkki kokemusta on.)

Pikkulapsiajan väsymys on kamalaa, sitä en vähättele. Mutta älkää tulko minulle kertomaan, että se on ainoa tai pahin väsymyksen laji. Sori, lapsiperheet. Me emme omista minkäänlaista yksinoikeutta väsymykseen.