Koronakaranteenit alkoivat ja aika monen perheen elämä on uudessa pisteessä. Haluaisin tässä poikkeustilanteessa sanoa kotiin jumahtaneille vanhemmille rohkaisuksi yhden asian.
Se lapsi ei mene ruutuajasta rikki. Relatkaa. Puhun kokemuksesta.
Viime vuonna tähän aikaan meillä elettiin huomattavasti rajoittuneempaa elämää kuin nyt. Lapsen jalka oli murtunut laskettelurinteessä ja hän oli muuttunut väliaikaisesti koodariksi. Itse koetin kaivautua pinnalle shokin jälkiaalloista ja vakuuttaa ylikierroksilla käyvälle elimistölleni, että kaikki on oikeasti ihan hienosti.
Mukula vietti viime vuonna ruudulla pahimmillaan 8-14 tuntia päivässä. Ihan hirveää, tiedän. Yritimme tuoda arkeen muitakin asioita, lukemista, palapelejä ja leikkejä niissä rajoissa, missä se onnistui. Mutta kun perusarjessa oli aika monta hoidettavaa asiaa, työt, röntgenit, murtumakontrollit, hoitokuviot eikä se oma jaksaminenkaan ollut parhaimmillaan, niin sanomattakin on selvää, että ruutuaika oli melko lailla rajoittamatonta. Erityisesti kun tiesimme, että tämä tilanne ei kestä ikuisesti enkä halunnut, että lapsi rupeaa murehtimaan tilannettaan yhtään enempää kuin on pakko. Pelit ja ohjelmat veivät tyypin ajatukset tehokkaasti pois siitä faktasta, että hän ei pystynyt kävelemään.
No, mitä siitä hirvittävän liiallisesta ruutuajasta seurasi?
Ei yhtään mitään.
Näin jälkeenpäin lapsi muistaa viime keväästä, että silloin sai pelata, sai syödä jäätelöä ja oli kivaa, kun kaveri kävi työntämässä häntä pyörätuolissa.
Siinä kun itsellä tuo aika on mustaa sumua, tenavalle se näyttäytyi eräänlaisena iloisena loma-aikana.
Tällä hetkellä mediassa pyörii alle kouluikäisten vanhemmille hillitön määrä vinkkejä ja ideoita siitä, mitä kaikkea kotona nyt voisi tehdä lapsen kanssa. Ymmärrän, että tässä tarkoitetaan hyvää, mutta itseäni tuo kouhotus vähän kiristää. Meitä on kaksi kotoa käsin töitä tekevää vanhempaa, meidän pitää nyt pystyä jotenkin hoitamaan omat työmme ja lapsi, ei meillä ole aikaa virikkeistää tenavaa pitkin päivää. Tämä kevät on meillä edellistä helpompi siinä, että voimme sentään pyöräillä ja ulkoilla lähimetsissä. Ruutuaikaa on siis selvästi vähemmän kuin viime vuonna.
En tietenkään suosittele kenellekään sellaisia ruutumaratoneja, mitä meidän lapsellamme viime keväänä oli, mutta oma kokemukseni on, että väliaikaisesti niistä ei kyllä ollut minkäännäköistä haittaakaan.
Ja kun tämä korona-tilanne on ohi, meillä on toivottavasti kesä käsillä ja lapsilla kavereiden puutostautia. Eli ei kannata ottaa morkkista siitäkään, kuinka vaikea on sitten palata arkeen, kun ruutuaikaputki on ohi. Let’s cross that bridge when we get there.
Eli vanhempi, ota iisisti. Iske tenavalle Ryhmä Hau naaman eteen ja keitä kuppi kahvia. Kyllä tästä selvitään.
