tiistai 19. helmikuuta 2019

Neljä on uusi kolme


”Sitten helpottaa, kun se täyttää kolme!” ”Kahdesta kolmeen oli jatkuvaa vääntämistä, mutta sitten se helpotti.” ”Kolmevuotiaan kanssa on jo kiva tehdä asioita.”

Kun ipana sai mittariin yli kaksi vuotta, meillä moni käytännön asia helpotti. Samalla oltiin vaiheessa, jossa kaksivuotias oli lakannut äkkiä olemasta hyvällä tuulella

Taaperoaika oli taaperoaikaa. Olin hoitovapaalla ja nautin siitä, mutta muksu osasi kyllä haastamisen taidon. Olin joka tuutista kuullut, että kun se täyttää kolme, sitten helpottaa.

Paskat helpotti.

Anteeksi nyt kaikille, joiden jalkojen alta vedin maton, mutta nyt täytyy sanoa, että tässä kohtaa kyseessä oli vanhemmuusmyytti.

Kaksivuotias oli tahtopallo, jonka toiminnassa ei ollut juuri järkeä. Ikävuosi kolmesta kohti neljää oli aikaa, jolloin uhmaa ja omaa tahtoa löytyi kuin pienestä kylästä, mutta järkeä ja itsehillintää oli tasan yhtä vähän kuin taaperoikäisellä.

Toki pieniä valonpilkkuja oli nähtävillä, mutta kolmevuotias osasi viedä haasteet ja raivokohtaukset vielä ihan eri levelille kuin aiemmin. Ja oli paljon huonommin harhautettava kuin kaksivuotias. Jaksoi kiukuta pitempään. Ja oli raskaampi kantaa, kun joutui turvautumaan niska-perse-otteeseen.

Totta kai tähän vaikutti moni seikka, kuten oma töihinpaluuni. Ensimmäinen vuosi päiväkotiarjessa oli uuden opettelua ja sisälsi väsymyssektorin ihan koko perheelle. Silti sanoisin, että kolmevuotiaan kanssa ei todellakaan mikään helpottanut. Meillä kolmesta neljään oli haastavampi kuin kahdesta kolmeen.

Nyt se on neljä. Etukäteen ajattelin, että neljä-viisivuotiaiden lasten kanssa elämä on aivan pepusta. Ne olivat niitä pelottavia esiintymisikäisiä (äiti, kato, kato, kato), joille minulla ei ole mitään annettavaa.

Ja kuinkas kävi? No, nyt elämä alkaa hetkittäin olla ihan todella kivaa.

Se on edelleen itsepäinen kuin muuli ja ottaa hirveät kohtaukset älyttömistä asioista. Sille tulee päiviä ja vaiheita, kun joka asiasta tahitaan. Mutta sitten alkaa olla sitä toisenlaista touhua.

Se näpertää legojen kanssa itsekseen pitkiä aikoja. Sen kanssa voi käydä laskettelurinteessä ja luistelemassa. Kotona ei enää ole pottaa, ei wc-pöntön supistinta, vaippoja, tuttipulloja eikä soseita (vaikka nokkamukeista meillä juodaan varmaan kouluikään saakka, sori siitä). Sillä on päiväkodissa omat kaverit ja jutut. Se ohjaa jo itse Stigan pulkkamäessä, mutta antaa vielä auttaa pukemisessa ja suostuu istumaan rattaissa matkat päiväkotiin, mikä helpottaa omaa elämääni todella paljon.

Se on hyvä tyyppi.

Meidän taloudessa neljä on uusi kolme.

Ja tässä taloudessa on nykyään se yksi aikuinen, joka ei enää usko mitään, mitä sanotaan lasten ikäkausista.

tiistai 12. helmikuuta 2019

Pue koti joulukuntoon!


Mistä tietää, että elämässä on vähän hässäkkää? No vaikkapa siitä, että kodin joulukuntoon laittamista käsittelevä postaus tulee eetteriin helmikuussa. Se, joka väitti asioiden olevan parempia myöhään kuin ei milloinkaan, ei selvästi lukenut blogiani.

Asiaan. Tämän vuoden joulussa ei tarvinnut kasvaa aikuiseksi Alepan ovella. Kodin joulukuntoon laittaminenkin hoidettiin reippaasti ennen itsenäisyyspäivää. Tässä high lightit.



Kun talosta löytyy tasan yhdet jouluverhot, näppärämpi emäntä jakaa ne kahteen ikkunaan. Näyttää enemmältä, niinku. Ja silitysrauta, ihan turhaa juppailua. Kai ne tuossa siliävät uuteen vuoteen mennessä roikkumalla.



Mental note to self, älä säilytä halloween-koristeita samassa laatikossa kuin joulukoristeita. Kun lapsi löytää ne, peli on menetetty. Sinänsä hämähäkinverkko kuusessa on tietysti ihan looginen, joulutunteen nostatuksesta voidaan sitten olla montaa mieltä.



Tonttujen jouluyö sai vissiin vähän karumman käänteen. Vai mikä itsellä olisi fiilis kun kollaasin keskelle pölähtäisi dinosaurus? Yksi mies on jo tantereessa, sen sijaan oikealla istuvalla tonttutytöllä on vissiin lääkitys kohdillaan, hän kun ei ole moksiskaan vaikka vieressä karjutaan torahampaat ojossa. Mikä ikinä on se nappipatteristo, mitä tälle tontulle syötetään, haluan saman.



Pue koti joulukuntoon! Älä unohda koristella palloilla myös jääkaappimagneetteja!



Yhdestä joulukuuseen ripustettavasta tontusta puuttui ripustuslanka. Erehdyin ihmettelemään ääneen, millä tämä kaveri pysyisi pystyssä. Ipanalla oli vastaus valmiina.

Kuten lastenhuoneen elämänmakuista sisustusta esitellessäni, odotan nytkin, että Glorian koti ottaa yhteyttä hetkellä millä hyvänsä.