Matkustamisen ABC

”Lue tästä vinkit lapsiperheen matkalle!” ”Kymmenen parasta vinkkiä.” Jos haluat lähteä kersan kanssa reissuun, älä missään tapauksessa usko mitään tällä tavalla otsikoitua. Jutuista päätellen niiden kirjoittajat eivät ole ikinä tavanneet lasta, joka ei esim. halua istua paikoillaan tuntitolkulla.

Tässä sen sijaan realismia matkoilta Ipanaattori2014 kanssa.

Koska käsimatkalaukkusikin näyttää todennäköisesti ylensyöneeltä elefantilta, vie ruumaan menevä kama kentälle jo edellisenä iltana. Vaunujen taittelu kahdensadan ihmisen tuijottaessa vieressä jonossa ei varsinaisesti ole elämän parhaita hetkiä, eli etukäteen suoritettu check in rulettaa. Kun boarding pass on kourassa, muista että Helsinki-Vantaalla on lapsiperheille oma porttinsa. Koeta välttää näyttämästä keskisormea toisella puolella jonottaville.

Jos vuokraat auton (mitä suosittelen hyvin lämpimästi Euroopan matkoilla), ota kotoa mukaan se varjostinhässäkkä, joka kiinnitetään ikkunaan. Ellet sitten oikeasti halua kuunnella kahta viikkoa kitinää siitä, kuinka ”aarinko paistaa”. Mikäli et omista, näitä saa Motonetistä kympillä. Reissussa niiden metsästämistä en suosittele.

Pyydä anteeksi etukäteen ja varaudu tippeihin. Pahoittelin lentokoneessa ympärillä istujille mahdollisia häiriöitä saman tien kuin pääsimme istumaan ja lupasin, että teemme parhaamme - ja lennot sujuivat aika mukavassa ilmapiirissä. Ravintolaan tullessa pyysin pöydän kahdelle aikuiselle ja yhdelle terroristille. Toimi. Ja jos ei toimi, tippaus auttaa. Hymyilevimmältäkin italialaiselta alkaa virne hyytyä, kun tenava kaataa vesipullon kolmannen kerran lattialle, nimimerkillä kokemusta on.

Elintärkeää unilelua lukuun ottamatta pakkaa messiin vain sellaiset, jotka ovat helposti korvattavissa. Kun kersa viime kesänä tunki kumisen seepran hotellin sadevesiviemäriin, tyydyin kiittämään onneani, että se oli ostettu paikallisesta krääsäkaupasta alle 50 sentillä.

Pakkaa mukaan jokin kassi tai kokoontaittuva kori, johon lelut voi laittaa. Kuulosta debiililtä, mutta helpottaa huoneessa oloa, kun lelut voi aina purkaa matkalaukusta omaan säilytyskoppaansa ja siivota sinne, kun mukula nukahtaa. Vähentää myös etsimiseen käytettyä aikaa. Jos säilytyskeskusta ei tullut mukaan, aina voi ostaa paikallisesta halpahallista 50 sentillä ruman värisen pesuvadin. Nimimerkillä kokemusta on tästäkin.

Jos olet vielä tutti/tuttipullo/nokkamuki-vaiheessa, pakkaa mukaan ylimääräinen hammasharja. Maito jämähtää lämpimässä todella nopeasti tuttiosaan, mutta hammasharja raspaa pinttyneimmänkin lian pois, etenkin jos apuna käyttää nestesaippuaa tai on ottanut suuressa viisaudessaan mukaan vähän fairya. Jos huoneesta ei löydy vedenkeitintä, homejuuston hajun saa helpoiten pois viemällä tutit hotellin aamiaiselle, lasauttamalla ne murokulhoon ja hakemalla keittiöstä päälle kiehuvaa vettä. Parin minuutin liotus ja valmista tuli. Bonuksena saat aikaan puolikielisiä keskusteluja hotellin keittiöhenkilökunnan kanssa.

Jos olet kohteessa liikkeellä auton kanssa, harkitse majoitusta kaupunkien ulkopuolelta. Samalla hinnalla, jolla voit turistikohteesta saada ahtaan hotellihuoneen, voi 20 minuutin ajomatkan päässä irrota oma asunto terassilla ja puutarhalla.

Harkitse muutenkin asunnon tai asuntohotellihuoneen vuokraamista. Uutispommi: vaikka sinulla olisi keittotilat käytössä, se ei tarkoita, että lomalla olisi pakko laittaa ruokaa. Mutta helpottaa erilaisia iltapaloja ja välipaloja, kun on kunnon jääkaappi ja keittokomero, josta löytyy esim. leikkuulauta ja astioita. Italialaisten markettien juusto- ja leikkeletiskit ovat jotain ihan muuta kuin lähi-Alepassa, ja niitäkin pääsee testaamaan, jos fasiliteetteja on muutakin kuin minikokoinen baarikaappi.

Ja viimeinen ja kaikkein tärkein vinkki: jätä lähtiessä kotisi avain anopille. Kun palaat kotiin, jossa joku muu on pessyt, järjestänyt ja puunannut, loma tuntuu paluupäivänä olevan vasta alussa.

Pulkkamäki-indeksi

Kun viime viikolla saatiin lunta, olen raahannut kersan ja Stigan uskollisesti joka päivä jollekin lähinyppylälle. Paitsi että on mukava saada vaihtelua ulkoiluun, toivoisin, että näistä loskatalvista mukulalle jäisi edes jotain talvimuistoja.

Samalla olen törmännyt konkreettisesti siihen, että meillä on oikeasti vain yksi lapsi.

Tenavan kanssa ulkoillessa aika usein äidin rooli on sitä seisoskelua. (Ja jokainen, joka tässä vaiheessa ehdottaa, että siellähän voi puistossa tehdä haara-perushyppyjä tai askeltaa hiekkalaatikon reunalle, niin menkää itseenne. Joku raja sentään kotiäidin nöyryyttämisessäkin.)

Pulkkamäkipäivinä taas on mahdollisuus saada itselle kunnon punttitreeni. Siihen tarvitaan tuo 15-kiloinen kahvakuula, Stiga ja ylämäki. Parhaimmillaan sellainen ylämäki, jota joutuu rämpimään kontillaan samalla kun yrittää saada Stigan hinattua ylös. Lisätreeniä rupesi tippumaan, kun mukula oppi painamaan rattikelkan jalkajarrua.

Aika usein pulkkamäessä on samaan aikaan naapuruston lapsia ja usein joukossa on sisarusten kanssa pulkkailemaan tulleita. Ja voin kertoa, että heidän äitinsä eivät kuntoile, vaan lapset vetävät ihan kiltisti itse pulkkansa ylös ja laskevat alas.

Ymmärrän hyvin. Jos lapsia on useampia kuin yksi, palvelun taso on mitoitettava sen mukaan.

Aika nopeasti itselle kuitenkin syntyi huono omatunto siitä, että meidän kersan ei tarvitse vetää omaa rattikelkkaa. Se keräsi nimittäin katseita. Sekä toisilta vanhemmilta, että toisilta lapsilta.

Sitten harmistuin itselleni. Tenava on kaksivuotias. Kyllä minä voin, piru vieköön, kiskoa sen vielä pulkassa ylös, kun kerran itse niin haluan tehdä. Meillä ei ole edelleenkään kiikarissa sitä toista lasta eli saan mitoittaa omat resurssini sen mukaan, mikä meille sopii. Jos se tarkoittaa, että naapurin lapset tulevat kateellisiksi, niin heidän vanhempiensa asia on selvittää heille, että perheissä nyt vain toimitaan eri tavalla.

Kirjoituksen pointti? Well. Kolmessa eri tuttavaperheessä odotetaan vauvaa. Ainoan lapsen kerhossa alkaa olla vähän yksinäistä. Olen yrittänyt herätellä itsessäni tunnetta siitä, että olisiko joskus aika sisarukselle. Biologinen kelloni ei ainoastaan ole pysähtynyt vaan epäilen sen kuolleen kokonaan.

Luulen, että Ipanaattori2014 vedetään tulevinakin talvina Stigan selässä pulkkamäen päälle saakka.

Sekoilun aikakausi

Yksi asia, mistä kukaan ei varoittanut, on se, että elämä taaperon kanssa on kuvattavissa yhdellä sanalla. Se on sekoilua.

Pidät taloyhtiön hissiä varattuna ties kuinka kauan, koska lapsi haluaa juuri nyt painaa nappulaa, mutta ensin jonkin toisen kerroksen nappulaa, hälytysnappulaa tai jotain namikkaa, joka ei ole nappula ollenkaan.

Mies yrittää laittaa kersan kylpyyn, mutta lapsi huutaa ensin kylppärin oven takana, suostuu sitten menemään täyttämään ammetta yhdessä isin kanssa, mutta saa kohtauksen, kun isi painaakin päälle sadesuihkun ja kersa saa vettä niskaansa vaatteet päällä. Kun tästä on selvitty ja amme on täytetty, huomautan ystävällisesti miehelle, että muumipappa-kylpylelu makaa täytetyn ammeen alla kuin liikenneonnettomuuden uhri. Mies kumartuu nostamaan lelun pois, ja keikauttaa samalla vastatäytetyn ammeen nurin.

Elämänhallinnan täydellistä menettämisen tunnetta puffaa myös se, että vaikka luulet suunnitelleesi täydellisen tekemisen lapsen kanssa, siitä löytyy silti sekoilun ainekset.

Ajattelit menevästi piknikille – kiva syödä ulkona, ei väliä sotkuista, kauniita maisemia, kaikilla on kivaa. Paitsi että kersa ei suostu pysymään hetkeäkään paikallaan, ruoat leviävät miten sattuu ja lopun hoitavat lokit. Mökillä lapsi heittää käpyjä järveen pitkään hyvällä mielellä, mutta jos et ole täysin tikkana koko aikaa, saat ennen pitkää kalastaa järvestä myös pari lelutraktoria, lapion ja mökin avaimet.

Ajattelit, että ravintolassa voi hyvin käydä, kun ottaa padin mukaan. Paitsi, että se padi jota muuten on hinguttu koko päivä, lakkaa kiinnostamasta sillä sekunnilla, kun sitä saisi rauhassa katsoa. Sen sijaan kiinnostaa äidin vesilasi ja se kilaus, jonka haarukka saa aikaan kolahtaessaan lautaseen.

Kotona olisi kiva olla se superäiti, joka antaa lapsen osallistua ruoanlaittoon, mutta kun mikroaaltouuniin työnnetään pyörimään esimerkiksi D-vitamiinitippapullo muovisine korkkeineen, meinaa vähän hermo kiristyä. Eilisaamuna paahtoleipä paloi hiileksi, koska polvenkorkuinen insinöörinalku oli käynyt säätämässä termostaattia.

Onneksi on vertaistukea. Olen kuullut juttuja voileivästä videonauhurissa ja metallisesta fortuna-kuulasta, joka näytti ruokatorven röntgen-kuvassa ihan tosi kiiltävältä.

Kai tämä sekoilu joskus loppuu. Tällä hetkellä katselen kadehtien isojen lasten kanssa liikkuvia vanhempia. Heillä on ihan varmasti omat haasteensa. Mutta heidän aamunsa ei todennäköisesti alkanut sillä, että he yrittivät arvailla, saako pikkuauton patterin takaa parhaiten henkarilla, paistinlastalla vai irrottamalla koko patterin seinästä.