keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Välillä se vain on välineurheilua


Lähdettiin lapsen kanssa Lappiin viettämään kesälomaa. Yhtenä aamuna olimme retkellä lähilaavulla ja kuvia napsiessa tulin vilkaisseeksi vähän lähemmin, millä releillä olimme metsään lähteneet.

Itse olin pukeutunut vaelluskenkiin, urheiluhousuihin, tekniseen paitaan ja huiviin. Lapsella oli päällään sortsit, sandaalit ja t-paita ja päässä edellisenä päivänä ostetut peiliaurinkolasit, jotka se suostuu ottamaan pois hätinä nukkuessaan.

Minä näytin Partiokaupan katalogista karanneelta eräoppaalta, joka on suuntaamassa kahdeksan viikon vaellukselle Karhunkierroksen kautta Huippuvuorille.

Kersa näytti amerikkalaiselta rap-artistilta, joka on karannut keikkabussista ja päätynyt Lapin erämaahan.

Siihen nähden, että matkaa laavulle oli ehkä kilometri, emme kumpikaan olleet pukeutuneet tilanteen vaatimalla vakavuudella.

Jotenkin tämä ristiriita on välillä nähtävissä varustetasossa muutenkin.

Talvella panostus menee nimittäin toisin päin; siinä kun itse vedän vatsaa sisään mahtuakseni monen vuoden takaiseen toppapukuun, kersalla on totta kai pränikät haalarit ja erikseen talvisaappaat, loskasaappaat, välikausilenkkarit ja kesälenkkarit. On gore tex-kalvoa, kiristettäviä hihansuita, merinovillaisia kypärämyssyjä. Toki tässä kohtaa mukulan varusteista saan kiittää toimivaa kierrätystä lähipiirissä; laskujeni mukaan uutena ostettuja vaatekappaleita on tässä neljän vuoden kohdalla edelleen vain muutama. Mutta leikkipuistossa näkee myös sitä, kuinka äidit hytisevät juoksutrikoissa siinä, kun loskakasoissa möyrivät muksut on puettu viimeisen päälle päteviin ulkoilukuteisiin.

Niihin asioihin pitää investoida, mille on käyttöä. Meillä metsään lähtemisen kynnys on pienempi, kun itselle on hyvät releet sinne lähteä ja myös Deuterin kantorinkka on ollut meillä kovassa käytössä. Tiedostan kuitenkin senkin, että meillä ulkoillaan keskimääräistä enemmän.

Lapsen kesävaatteisiin en juuri satsaa, mutta mukulalle tehtiin isompi liikunnan investointi, kun isovanhempien ja kummien kanssa kimpassa ostimme Ipanaattorille kevyen polkupyörän. Kallista oli mutta kannatti – alle neljävuotias polkee nyt sujuvasti ilman apupyöriä.

Ehkä jonain päivänä mukula pääsee Lappiin pukeutuneena kunnollisiin vaelluskenkiin ja reisitaskuhousuihin. Toivottavasti sinä päivänä myös retket suuntautuvat vähän kauemmas kuin lähilaavulle.