Oletteko nähneet Paranormal activity-leffat? Niissähän on se tavallinen tarina, jossa
henkimaailma alkaa häiriköidä amerikkalaista unelmaa elävää pariskuntaa.
Vie yöunet. Siirtelee
esineitä. Häiriköi arkea.
Kuulostaako tutulta,
taaperoikäisen vanhempi?
Olen aika varma, että
kaksivuotiaalla on paranormaaleja taitoja.
Taito mitata äidin
unen laatu ja katkaista se kriittisellä hetkellä.
En tiedä, mistä hemmetistä
lapsi pystyy löytämään juuri sen hetken, jolloin äiti on kaikkein sikeimmässä
univaiheessa, mutta se on poikkeuksetta se hetki, jolloin mukulalle keskellä yötä
tulee kriisi. On mahtavaa päästä aamukolmelta käymään keskustelua ”onko jo
kaunis päivä, en halua nukkua”.
Taito asettaa ääni
ärsytystaajuudelle.
Jotain yliluonnollista kautta kaksivuotias on oppinut,
milloin äidin pinna saadaan kiristymään ihan pelkällä jankkaamisella, milloin
tarvitaan kovempi kiljuminen ja milloin riittää pelkkä vininä. Ruuvin
kiristyminen on kuitenkin taattu. Oma veikkaukseni on, että mukula näkee äidin
aivojen sisään. Miten, en halua tietää.
Taito hahmottaa
sängyn koko ja maksimoida tilahamstraus.
Miten, oi miten, voi olla mahdollista,
että metrin mittainen kykenee levittäytymään 160-senttisen sängyn poikki niin,
että siihen ei enää aikuinen mahdu mitenkään? Ei pitkittäin, ei poikittain.
Paranormaali ilmiö aivan selvästi.
Taito arvioida, mikä
lelu juuri nyt on hukassa.
Oravilla on kuulemma taito nähdä yhdellä
vilkaisulla, kummassa kahdesta puusta on enemmän pähkinöitä. Kersalla on taito
katsoa olohuoneen lattialle, havaita ne 288 lelua, jotka on levitetty pitkin
lattiaa ja sen jälkeen kaivata sitä yhtä, joka on kadonnut mustaan aukkoon.
Musta aukko sijaitsee yleensä sohvan alla, ja sieltä lelua kalastellessa
vedetään esiin myös kahdeksansataa leivänkannikkaa ja kolme tuhatta
pölypalleroa.
Kyllä, paranormal
activity on keskuudessamme. Se on kaksivuotias ja se vie yöunet tehokkaammin
kuin yksikään henkimaailman otus. Odotan kuvausryhmän ilmestyvän ovellemme ihan
näinä päivinä.
