Käytiin reissussa perheen kanssa. Se
on sitä laatuaikaa. Paitsi ettei ole. Kun talossa on uhmaikäinen, se on pelkkää
aikaa.
Elämänlaatu on mielestäni vähän
väärä mittari tähän elämäntilanteeseen. Perinteisillä mittareilla mitattunahan
elämänlaatu romahtaa lapsen synnyttyä.
Vapaus itse päättää asioista
kapenee, taloudellinen tilanne heikkenee. Parisuhteessa menee ainakin
tilastollisesti todella huonosti muutama vuosi. Koti on täynnä pyykkitelineitä,
leluja ja kolhuja.
Kun sängyssä aiemmin sai unta tai
seksiä, nykyään siellä saa kantapäästä silmäänsä. Elämänlaatuako? Tuskin.
Mutta jos lakkaa miettimästä
elämänlaatua, niin lapsi on tuonut mukanaan kaikennäköistä positiivista. Tässä
lyhyt otanta.
Fomo-syndrooma
hellitti. Olen itse malliesimerkki
Fear of Missing Out-ihmisestä: koko ajan on tunne, että jossain on bileet,
joihin minua ei ole kutsuttu. Se on vaihtunut tunteeseen ”jossain on ihan
varmasti bileet, mutta sellaista se nyt vaan on”. Kun seisoin leikkipuistossa
katselemassa ohi valuvaa pikkujoulukansaa, totesin, että eipä tämä haittaa,
onhan noita nähty ja niitä tulee sitten taas joskus lisää.
Asioista
nauttii enemmän. Jutut jotka aiemmin
otti itsestäänselvyytenä, ovat äkkiä jotain, josta saa kovasti iloa. Aamukahvi,
jonka saa juoda kuumana – jess! Hetki aikaa katsella rauhassa telkkaria – ihan
mahtavaa. Viikonloppuretki Tallinnaan tyttöporukalla – taivas. Vähän sama tunne
kuin silloin, kun pitkän vatsataudin jälkeen pystyy ensimmäisen kerran syömään
kunnolla ja ruoka maistuu joltain.
Ikäkriisi
pieneni. Neljäkymmentä saa tulla.
Kroppa on tehnyt tehtävänsä lapsiluvun kanssa, enää ei tarvitse ainakaan tältä
osin vanhenemista jännittää.
Isompi
herkkänahkaisuus on vähentynyt. En
itse rakasta konflikteja, mutta valitettavasti lapsen kanssa operoidessa on
ollut pakko oppia niitäkin sietämään. Vaikka tekisit parhaaksi, aina löytyy se
mummo, jonka mielestä lapsesi on tiellä ratikassa, se naapuri, jonka mielestä
pihalla leikkivät muksut pitävät liian kovaa meteliä ja se nuori mies, jonka
selkänojaan mukula onnistuu potkaisemaan kerran liikaa lomalennon aikana.
(Tarjouduin ostamaan drinkin. Ei kelvannut.) Pahaa mieltä on ollut pakko oppia
sietämään ja ehkä vielä tulee se aika, jolloin epäystävällisyys ei satuta.
Make no mistake,
lapsen saaminen tiputtaa elämänlaatua ihan roimasti. Mutta samalla se tuo myös
uusia juttuja. Näkökulmia. Uusia ilonaiheita. Tunteita. Uutta sosiaalista
rinkiä. Ja tilanteen, ettet osaa kuvitella elämää ilman kersaa.
Elämänlaatu laskee.
Elämän sisältö taas on itsellä monipuolistunut. En vaihtaisi takaisin. Se ei
silti tarkoita, että tähän savottaan olisi kenenkään pakko lähteä.