Tiedättekö sen
tunteen, kun tässä vanhemmuushommassa joku tekee aina kaiken paremmin?
Tuttavapiiristä löytyy
aina se yksi, jonka lapsi ei koskaan katso ruutua, toinen, jonka kotona on aina
puhdasta ja siistiä, kolmas joka ei huuda mukulalleen. Ennen kaikkea löytyy
niitä, jotka saavat enemmän aikaan, töissä ja kotona, vaikka jaloissa pyörii
yhdestä neljään pientä lasta.
Ovatko nämä vain
superihmisiä?
No, eivät ole. Asia on
rassannut minua niin paljon, että olen jopa jonkin verran johdonmukaisesti
jutellut niiden kanssa, joille koko homma tuntuu olevan rentoa reggaeta.
Naapurin mutsin kotona
on siistimpää ja puhtaampaa kuin meillä osittain sen takia, että hän ulkoilee
lastensa kanssa vähemmän. Siivousaika on otettava jostain ja heillä se otetaan
ulkoilusta, ei joka päivä, mutta riittävän usein.
Toinen naapurin mutsi
sanoi suoraan, että heidän taaperoikäisensä kanssa on ollut helppoa aina hoitaa
asioita: mukula viihtyy rattaissa ympärilleen katselemassa, vaikka äiti
kiertäisi samana päivänä postit, pankit ja alennusmyynnit. Oman lapseni kanssa
olen hoitanut virasto- tai kauppa-asioita vain silloin kun on ollut
absoluuttinen pakko, sitä säntäilyn ja häröilyn määrää ei kestä kukaan.
Tuttavani, jota pidin
täydellisenä superäitinä, totesi lakonisesti, että hänellä on viidentoista
minuutin kävelymatkan sisällä työpaikka, koti ja lasten päiväkoti ja
pk-seudulla neljä hyväkuntoista isovanhempaa. Hän on edelleen mielestäni
superäiti, mutta tämä selitti silti asioita; omaa kovalevyä kuormittaa
nimenomaan helposti saatavien hoitajien puute ja toinen silmä
kellossa-eläminen, mitä pk-seudun työmatkat ja muut siirtymät eivät helpota.
Alkoi helpottaa.
Kyllä, on paljon
ihmisiä, jotka hanskaavat tämän homman monella mittarilla paremmin ja ovat
vähän vähemmän väsyneitä.
Mutta syitä sille voi
olla vähän muitakin kuin se, että minä persoonana nyt vain olen niin heikko
lenkki.
Sitten on vielä se
porukka, jolla ei ole näitä selittäviä tekijöitä, mutta jotka perheenä vaativat
itseltään ja toisiltaan paljon: töissä, harrastuksissa, lasten harrastuksissa,
ruokavaliossa. Ja se on ihan ok. Se on näiden perheiden valinta.
Mutta jos itselle on
tärkeämpää istua rauhassa kahvikupin ja kirjan kanssa, niin sekin on ok. Se vain
tarkoittaa sotkuisempaa kotia ja säännöllisiä morkkiksia sen kanssa, että joku
muu tekee kaiken paremmin.
Entäs minä? Vein
töihin sämpylöitä ja sain valtavat pisteet. Ehdin leipoa, koska jätin kotona siivoamatta. Siivoamisen
jäljiltä koti olisi ollut siisti ehkä vartin. Töissä sämpylöistä saadut
kiitokset kestivät paljon pitempään.
Ehkä tämä on se yksi
asia, jossa voin itse olla superäiti.
