Sattuipa tässä viime
viikolla ilta, jolloin mies oli luvannut hakea lapsen hoidosta. Siitäkin
huolimatta, että oli hoitanut myös aamuviennin, jonka ansiosta minä olin ollut
työpöydän äärellä jo seitsemältä. Ja sattuipa niinkin, että sain työt hoidettua
ja polkaisin sähköpyörällä kotikulmille aiemmin kuin olin luullut. Uimakamat
olivat mukana mutta samana päivänä iskenyt viiltävä kurkkukipu torpedoi
uintisuunnitelmat.
Olin päiväkodin
kulmalla ja kaivoin puhelimen esiin. Jokohan se lähti töistä? Pitäisikö minun
sittenkin käydä hakemassa lapsi, kun ei tässä kerran ollut kiirettä? Tai jos
mentäisiin kaikki yhdessä jäätelölle? Kun voisihan sitä perheenäkin viettää
vaihteeksi yhteistä aikaa. Tai jos mies ja ipana olivat menossa sinne
jäätelölle, kuten olivat suunnitelleet, niin jospa kaahaisin pyörällä kotiin
siivoamaan? Saisin ehkä pienen hetken raivattua sotkuja yksin.
Tuijotin puhelinta ja
sitten järki voitti. Nyt vittu oikeasti.
Olin ollut koko viikon
tosi stressaantunut, aikataulut olivat puskeneet päälle joka suunnasta ja olin
hoitanut hommia toinen silmä kellossa ja niskat jäykkinä. Kun lopulta viikon viimeisenä
työpäivänä sain kaiken pakettiin, näinkö vaikeaa oli ajatella, että ihan voisi
ajatella hetken itseäänkin?
Menin nepalilaiseen
ravintolaan, istuin ulkona olevan pöydän ääreen, tilasin ruokaa ja luin
aikakauslehtiä. Pistin viestin lähellä asuvalle kaverille, joka
ohikulkumatkallaan poikkesi jorisemaan saman pöydän ääreen. Palasin kotiin
illemmalla. Olo ei ollut sen euforisempi kuin muulloinkaan, mutta olin silti
tyytyväinen itseeni.
Olen aina luullut,
että olen aika hyvä ottamaan sitä kuuluisaa omaa aikaa. Mutta näköjään jos
tilanne ei aivan välttämättä sitä vaadi tai jos en ole suunnitellut jotain
”järkevää” tekemistä, liian helposti sitä sitten kuitenkin maalaa itsensä
nurkkaan.
Lentokoneessa
happinaamari käsketään laittaa ensin omille kasvoille. Miten on, vieläköhän
tämän ikäinen oppisi tuon tempun ennen kuin vitutus arkipäiväistyy? Olisiko
mahdollista oppia illalla sanomaan, että äitee lähtee nyt käymään uimassa,
häipyä viinille naapuriin tai ihan vain menee makkariin lukemaan kirjaa ilman
että takaraivossa raksuttaa lista kaikista niistä tekemättömistä hommista,
joita olisi sinä aikana järkevämpi olla hoitamassa?
En mene vannomaan.
Mutta jos tekisi tuosta otsikosta huoneentaulun, se voisi ehkä auttaa.
