Aina säännöllisin väliajoin saa lukea, miten
äideillä pitäisi olla sitä kuuluisaa omaa aikaa. Pitäisi muistaa hemmotella
itseään ja kaikkea.
Joo, niin pitääkin. Mutta mistä turkasesta johtuu,
että joka kerran äidille tyrkytetään niitä samoja asioita, joiden pitäisi
edustaa omaa aikaa ja hemmottelua?
Jos uskoisin naistenlehtiä ja blogeja, jokaisen
äidin olisi syytä päästä ainakin kasvohoitoon, jalkahoitoon, kahvilaan ja
lisäksi säännöllisesti johonkin jumppaan tai joogaan.
Kahvilaa lukuun ottamatta menisin itse mieluummin
hammaslääkärille juurihoitoon kuin mihinkään näistä.
Ryhmäliikuntatunnille olen viimeksi osallistunut
vuonna 2009 kun silloisen työpaikan virkistyspäivässä oli ohjelmassa
rentouttava venyttely. Itkin koko tunnin, koska kokemus oli niin nöyryyttävä.
En ole vielä tavannut ryhmäliikuntaohjaajaa joka tajuaisi, että ei, minä en
ihan oikeasti taivu yleensä siihen aloitusasentoon, josta taivutus olisi
tarkoitus aloittaa. Fyssari totesi opiskeluaikoina minusta, että sinulla on
sellainen yhtäjaksoinen kramppi korvien alta kantapäihin. Asia selvä. Joillain
kuolema kuittaa univelat, minulla se ehkä kuittaa kankeuden.
Kasvohoito, edellinen käynti vuonna 2006. Olin
saanut lahjakortin ihon mikrokuorintaan valmistujaislahjana. Käynnistä
muodostui ikimuistoinen sekä minulle että sille noin 15-vuotiaalle kosemtologineidolle,
joka kovasti halusi keskustella kanssani ihonhoidosta. Keskustelu sujui suurin
piirtein näin.
Kosmetologi: Sulla on vähän tällainen sekaiho. Mitä
puhdistusainetta sä käytät?
Minä: Raanavettä.
Kosmetologi: Milloin sä olet tehnyt viimeksi
ihokuorinnan?
Minä: En vielä koskaan.
Muutama saman tyyppinen kysymys ja vastaus myöhemmin
ja kosmetologi lakkasi keskustelemasta.
Jalkahoidosta on vähemmän aikaa, sellaisessa kävin
raskausaikana. Jalkahoitaja oli pyörtyä kauhusta jalkani nähtyään ja vietti
koko hoidon ajan voivottelemalla, miten kauheassa kunnossa ne olivat. Hänellä meni
niin paljon aikaa jalkapohjien pehmentämiseen, että en saanut luvattua kynsien
lakkausta lainkaan ja työskentely raspilla oli niin tehokasta, että toiseen
jalkaani sattui sen jälkeen parin päivän ajan joka askelella.
Kahviloissa käyn ihan mielelläni, mutta vauva-aikana
niihin menossa ei ollut erikoista hohtoa; tenava nukkui kahviloissa aina niin
hyvin, että kävimme lounaalla ulkona 2-3 kertaa viikossa. Nykyään jos pääsen
ilman lasta jonnekin, valitsen mieluummin jonkun mahdollisimman hiljaisen
paikan, ja Helsingissä useimmissa kahviloissa on minun makuuni liian kova
meteli.
Eli hemmottele äitiä, mitä minä sitten haluaisin?
Kaikkein mieluiten menisin päiväksi metsään ilman miestä ja lasta, joko yksin
tai jonkun ystävän kanssa ja niin, että joku toinen olisi hoitanut kaikki
valmistelut (lue: seisonut päällään keittiön kaapissa ja vaatekaapissa, etsinyt
tavarat ja eväät valmiiksi ja putsannut pölyt vaelluskengistäni). Vielä
mieluummin tapaisin ystäviä lapsettomassa ja miehettömässä saunaillassa, jonka
järjestelyt niin ikään joku muu hoitaisi. Tai sitten menisin kirjastoon
KOKO PÄIVÄKSI johonkin hiljaiseen koppiin, vain minä, läppäri ja kasa
kirjoja.
Mutta näitä hemmottelumuotojahan ei kukaan tarjoa,
koska siinä ei saada myytä mitään, mikä olisi erikoisen kallista ja sisältäisi
kemikaaleja.
Jatkan siis haaveilua omasta hemmottelupäivästä. Ja luen
vapaahetkinäni naistenlehdistä, miten tärkeää kotiäidille olisi päästä
kasvohoitoon.
