tiistai 11. lokakuuta 2016

Kai se jo itse

Kun olin raskaana, useat lapsia tehneet tuttuni toivottivat minut tervetulleeksi jatkuvan vertailun maailmaan. Oikeassa olivat. Vauvavuoden aikana kersan uudet taidot olivat loputon keskustelunaihe.

Se, mikä tuli vähän yllätyksenä, on vertailun ja ihmettelyn jatkuminen vielä vauva-ajan ulkopuolella. Ja tässä meneekin sitten kiinnostava raja. Vauva oppii asioita kun oppii, tuskin kukaan täysjärkinen aikuinen oikeasti ottaa itse kunniaa siitä, että kersa siirtyy ryömimisestä konttaamiseen.

Sen sijaan taaperolta aletaan olettaa taitoja, joissa ilmeisesti vanhempien tehtävänä olisi jotenkin ottaa valmentajan rooli. Tässä vaiheessa siis vastailen kysymyksiin siitä, pukeeko lapsi jo itse, syökö jo itse, haluaako itse valita vaatteensa ja käykö potalla.

Ja nämähän vasta ovat motivoivia keskusteluja, koska vastaus jokaiseen kysymykseen on kieltävä.

Minulla ei vissiin ole maailman oma-aloitteisinta kersaa. Ja totuus on, että en ole itse jaksanut lähteä mukaan minkäänlaiseen treenaamiseen.

En ole tyrkännyt mukulaa potalle heti kun tämä oppi istumaan enkä ole jaksanut taistella asiasta kun mitään kiinnostusta ei vielä tunnu olevan. Pukeminen hoituu puolet nopeammin ja ilman taisteluita, kun hoidan sen itse. Toistaiseksi Ipanaattori2014 ei ole kertaakaan huomannut, mitä vaatteita hänellä on yllään, joten en ole lähtenyt antamaan valinnan vaikeutta. Kersa syö itse ihan näppärästi sekä lusikalla että haarukalla, mutta jos ruokailu tahtoo tökkiä, avitan sovinnolla, pääasia että saa mahansa täyteen.

Koska lapselle ei ole tällä tiedolla tulossa pikkusisarusta eikä hän ole vielä aloittamassa päivähoidossa, en oikein näe, että itsetekemisen kanssa pitäisi höyrytä. Oppii kun oppii. Ehkä voisin nopeuttaa asioita treenaamalla, mutta voin myös tehdä täysin turhaa työtä ja polttaa hermoni. Panos-tuotos-suhde ei ole taattu ja kertoimet ovat vähän heikonlaiset.

On ihan hyvä, että lapsi oppii tekemään asioita itse. Sen sijaan en oikein jaksa sitä, että itse tekemisestä tehdään onnistuneen vanhemmuuden mittari. Itselleni on tärkeintä, että arki sujuu ja joka asiasta ei tarvitse taistella.

Eli ei, se ei vielä itse. Se on kaksi ja sillä on äiti, jonka pinna ei varsinaisesti yllä Hangosta Petsamoon. Näillä mennään.