Jos haluaa maksimoida
vanhemmuudessa ahdistumisensa, kannattaa alkaa tutustua lapsen
kehityspsykologiaan ja erilaisiin kasvatusoppaisiin. Niiden perusteella olet
takuuvarmasti ryssinyt koko homman, parhaimmillaan jo raskausaikana.
Yksi asia, mistä
kaikki asiantuntijat tuntuvat olevan herttaisen erimielisiä, on lapsen
kehityksen tärkein aika. Eli milloin pitäisi olla erityisen skarppina, jos
haluaa traumatisoida kersansa pysyvästi.
Kun oma ipanani ikä
lähenee kahta ja puolta vuotta, olen todennäköisesti jo myöhässä. Vauva-aika ja
varhaislapsuuden ensimmäiset kokemukset ovat paketissa, eli nyt on myöhäistä
itkeä kaatunutta maitoa. Mutta ainahan on edessä uhmaiät, koulun ja tarhan
aloittamiset ja teini-ikä, jolloin homman voi varmaan vielä hoitaa pois
päiväjärjestyksestä.
Koska en ihan
oikeasti halua tietää, milloin on se kriittisin ja herkin aika lapseni
kehityksen kannalta, olen kehittänyt ihan oman teorian.
Lapsen kehityksen kannalta tärkein aika on ennen
lapsen syntymää.
Koska ennen kuin
kersa on maailmassa, eletään se kriittinen aikuisaika, joka muovaa maailman,
mihin lapsi syntyy. Silloin solmitaan ystävyyssuhteet ja useimmiten myös
parisuhde, jonka varassa lapsen elämä seisoo. Sinä aikana löydetään harrastukset,
jotka ovat itselle tärkeitä ja opitaan keinot, joiden avulla oma pää kestää
stressiä. Lyhyesti ilmaistuna, sinä aikana löydetään se tapa, jolla haluaa
elää, oli lapsia tai ei.
Eli lapsen kehityksen
kannalta tärkein aika meni jo. Nyt riittää, kun pysyttelee arjessa kiinni.
