sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Takapenkki-indeksi

Elämä helpottaa kun lapsi kasvaa, sanotaan. No, niin tekee. Jaa että mistä tiedän? Kolmen tunnin automatkoista.

Kolmen tunnin automatka vauvan kanssa
Ajoitat ajomatkan päiväuniajan alkamisaikaan. Koetat imettää lapsen tainnoksiin. Valitset vaatteet. Sijoitat turvakaukalon takapenkille ja lähdet ajamaan hermo tiukalla. Nukkuuko se? Viniseekö? Onko sillä liian kuuma tai liian kylmä? Se on ihan liian hiljaa, onko sillä kaikki hyvin? Alle kymmenen kilometrin kohdalla on pakko pysähtyä bussipysäkille tarkistamaan, että se hengittää. Hengittäähän se. Jatkat matkaa. Et uskalla laittaa radiota päälle, ettei se vaan herää. Noin kahden tunnin kohdalla hartiat alkavat rentoutua. Ehkä tästä selvitään. Ehkä.

Kolmen tunnin automatka taaperon kanssa
Syötät lapselle lounaan, köytät kiemurtelevan tenavan turvaistuimeen, etsit tutin suuhun, unikanin kainaloon, maitopullon syliin ja lähdet ajamaan. Mukula ääntelee takana. Juttelet rauhoittavia ja kiroilet hiljaa itsekseen nukunytjonukunytjo. Lopulta lapsi simahtaa ja vilkuilet takapeiliin, retkottaako pää, onko vyöt tarpeeksi kireällä. Kun takapenkki hiljenee ja hiljaisuutta on jatkunut puolisen tuntia, pulssi alkaa laskea. Uskallat laittaa radion päälle. Kyllä tästä luultavasti selvitään.

Kolmen tunnin automatka 3-vuotiaan kanssa
Lähdet liikkeelle aamupalan jälkeen. Kakara kiipeää itse turvaistuimeen, kiinnität vyön, annat padin kouraan ja kiipeät ratin taakse. Kuuntelet seuraavat kaksi tuntia, kuinka vihaiset linnut ampuvat possuja. Kahden ja puolen tunnin kohdalla lapsi nukahtaa. Kiroat hartaasti ja väännät radion volyymit kaakkoon, jotta päiväunet eivät jatkuisi yli puolta tuntia.

Kyllä tästä selvitään.