Jos
aikoo jäädä hoitovapaalle mahdollisimman isojen fanfaarien säestyksellä,
kannattaa ajoittaa hoitovapaan alkamisajankohta firman pikkujouluihin.
Erityisen tärkeää on ajoittaa poistuminen siihen vaiheeseen, kun kaikilla on
vielä nousuhumala päällä. Voitolla yöhön-tunnelmaa on vaikea välttää kun
ihmiset lappavat vielä cocktail-paloja lautaselle ja haluavat kovasti kertoa,
miten kiva oli saada tehdä tämä syksy kanssasi töitä ja voi itku kun olet niin
pitkään poissa.
Kun pääsen pikkujouluista kotiin, kaivan koneesta aamulla pyörimään laittamani pyykit ja alan ripustaa niitä. Päässä pyörii. Viimeiset epäonnistuneet työprojektit, organisaatiomuutokset, työsopimukset, uusi firma ja organisaatiokaavio. Uudet työnkuvat, epävarmuus, työkulttuurien yhteensovittaminen. Minulla edessäni kasa märkiä harsoja ja bodyja kokoa 86.
Odotan, että ahdistus iskiksi. Tiedostan kirkkaasti, että kunnon rakennekynsiäitinä minun pitäisi nyt olla hajalla. Edessä on puolitoista vuotta ilman työyhteisöä, ilman palkkaa ja ilman sitä yhteiskunnallisesti tunnustettua asemaa, että olen työelämässä. Minulla pitäisi olla eksistentiaalinen kriisi siitä, että vedän urani vessasta alas, elän mieheni rahoilla, olen mukana rapauttamassa suomalaista päivähoitosysteemiä ja näytän keskisormea kaikelle sille, minkä puolesta monen monta naissukupolvea on tapellut kynnet verillä.
Odotan, mutta ahdistusta ei tule. Ainoa tunne on varpaissa asti tuntuva väsymys.
Tehkää te sitä organisaatiouudistusta. Minä ripustan nyt pyykkiä.
Kun pääsen pikkujouluista kotiin, kaivan koneesta aamulla pyörimään laittamani pyykit ja alan ripustaa niitä. Päässä pyörii. Viimeiset epäonnistuneet työprojektit, organisaatiomuutokset, työsopimukset, uusi firma ja organisaatiokaavio. Uudet työnkuvat, epävarmuus, työkulttuurien yhteensovittaminen. Minulla edessäni kasa märkiä harsoja ja bodyja kokoa 86.
Odotan, että ahdistus iskiksi. Tiedostan kirkkaasti, että kunnon rakennekynsiäitinä minun pitäisi nyt olla hajalla. Edessä on puolitoista vuotta ilman työyhteisöä, ilman palkkaa ja ilman sitä yhteiskunnallisesti tunnustettua asemaa, että olen työelämässä. Minulla pitäisi olla eksistentiaalinen kriisi siitä, että vedän urani vessasta alas, elän mieheni rahoilla, olen mukana rapauttamassa suomalaista päivähoitosysteemiä ja näytän keskisormea kaikelle sille, minkä puolesta monen monta naissukupolvea on tapellut kynnet verillä.
Odotan, mutta ahdistusta ei tule. Ainoa tunne on varpaissa asti tuntuva väsymys.
Tehkää te sitä organisaatiouudistusta. Minä ripustan nyt pyykkiä.
