lauantai 27. helmikuuta 2016

Robotti-imuroitu elämäni

Olen syvästi kateellinen parille tuttavalleni, joilla on hienot, toimivat robotti-imurit. Mikä mahtava keksintö: laite, joka lähtee liikkeelle, imuroi roskat lattialta ja palaa sitten telakkaan.
Erityisesti olen kateellinen siitä ominaisuudesta, että on yksi laite, joka poistuu lattialta omalle paikalleen ilman, että minun täytyy siirtää sitä.
Välillä tuntuu, että käytän valehtelematta kolmanneksen vuorokauden tunneista siihen, että kannan tavaroita paikasta toiseen. Pyykkejä, astioita, likapyykkejä, roskapusseja, kenkiä ja totta kai leluja.
Olin aikanaan ihmeissäni kun kaverini tuskaili lelujen siivoamisen rasittavuutta. Ei kai tuossa nyt ole mitään vaikeaa – sen kuin hankkiin lelukorin ja mättää levällään olevat lelut sinne?
Olin oikeassa ja väärässä. Kyllä, lelujen kerääminen lelukoppaan ja – laatikoihin on helppo homma. Sen sijaan en ollut ihan varautunut siihen, kuinka paljon tavaraa lattialla tätä nykyä ylipäätään on ja mitä kaikkea kasasta löytyy.
Kun tenava esimerkiksi nukahtaa päiväunille ja minä alan tyhjentää olohuoneen lattiaa, sieltä löytyvät keskimäärin seuraavat tavarat.
- Noin 36 kappaletta erilaisia leluja
- 18 kirjaa, suurin osa näistä Lonely Planet-matkaoppaita, jotka sijaitsevat kirjahyllyssä alahyllyllä
- 14 tupperware-rasian kantta
- kasa kosteuspyyhkeitä
- pariton määrä miehen sukkia
- kolme leivän kantapalaa
- yksi levitetty wc-rulla
- 2 lusikkaa
- yksi hajalle revitty urheilulehti
- moppi
Näiden siivoamisessa pienin projekti on lelujen nakkelu laatikoihin ja kirjojen nostelu hyllyyn. Muiden tavaroiden roudaaminen paikalleen vie enemmän aikaa ja hermoja. Ja teen saman uudestaan illalla kun kersa on herännyt päiväunilta ja iskenyt uudelleen täystuhona huoneistoon.
Miten tämä on mahdollista, miksi en pysty pitämään järjestystä päivän mittaan yllä? Kerron teille salaisuuden. Minulta loppuu joskus virta. Ipanaattori2014:lta se ei lopu koskaan.
Ja se on se ratkaiseva hetki, jolloin sotku viimeistään iskee. Se hetki, jolloin näen lapsen kädessä kosteuspyyhepaketin ja päätän zeniläisesti antaa kakaran mättää lattialle kolmekymmentä wet wipesia, jos sillä aikaa saan tyhjennettyä tiskikoneen. Tai kun kahvi on kupissa, näen muksun avaavan silmät loistaen keittiön alalaatikon ja löytävän jälleen kerran sinne säilytetyt muoviastiat ja päätän, että ihan sama, kunhan saan juoda kahvini kuumana. (Alalaatikossa ei muuten enää säilytetä särkyviä astioita. Siperia opettaa, tällä kierroksella yksi särkynyt kristallikulho.)
Kysymys, voisiko robotti-imurin tekniikkaa siis levittää vähän muuallekin? Voisiko esimerkiksi kaikissa leluissa olla siru, joka ohjaisi ne takaisin omiin laatikkoihinsa, kun ne ovat olleet tietyn ajan paikallaan? Näin joka kerran kun kersa kääntäisi selkänsä, lelut ikään kuin hiipisivät takaisin omille paikoilleen. Samoin voisi telakka-systeemin kehittää astioihin, lehtiin, kirjoihin ja siivousvälineisiin. (Ja voisiko joku selvittää, for crying out loud, mikä on se fetissi joka vetää yksivuotiasta siivousvälineiden kimppuun? En ole ikinä nähnyt lapseni silmissä sellaista riemua kuin päivänä, jolloin tyyppi oppi kiskomaan imurin johdon esiin ja nappulaa painamalla kelaamaan johdon takaisin.)
Jään odottamaan yhteydenottoa Electroluxilta. Jos robotti-imuri kerran on jo kehitetty, kai itsestään paikalle kävelevät tavarat ovat vain se looginen seuraava vaihe. Saa sitten se robotti-imurikin tehdä työnsä rauhassa.