Jos
otetaan tosissaan se, miten vauva- ja pikkulapsiperheille puhutaan, voisi päätellä,
että suomalaiset työpaikat ovat hyvin lepääviä paikkoja.
”Sä
pääsitkin sitten töihin lepäämään”, kommentoitiin miehelle muutama viikko
vauvan syntymän jälkeen, kun hän palasi pariksi viikoksi hommiin. ”Sä tulet
selvästi töihin lepäämään”, uusi, sittemmin entiseksi muuttunut pomoni
kommentoi minulle kun kävin tapaamassa häntä puolisen vuotta ennen
äitiyslomalta paluutani.
Anteeksi,
mutta missä ihmiset ovat oikein töissä?
Itse
palasin töihin kun lapsi oli vuoden ja kahden viikon ikäinen. Mies jäi kotiin.
Seuraavan viisi kuukautta treenasin työn ja perheen yhdistämistä, sitten
suoritimme kapulanvaihdon – minä jäin kotiin ja mies palasi töihin.
Ja
kyllä ainakin oma kokemukseni oli, että töissäkäynti tarkoitti kahta
perättäistä työpäivää. Ensimmäinen työpäivä töissä, toinen kotona. Erotuksena
oli se, että ensimmäisen työpäivän aikana sai lämmintä kahvia.
Töihin
meneminen voi olla vastapainoa. Se voi olla vähemmän fyysistä, se voi olla
aidosti virkistävää ja se voi tuoda elämään kaivattua sisältöä soseilla
sotkemisen, loputtoman siivoamisen ja taaperon palikkatornien keskelle. Ja
kyllä, moni vanhempi jaksaa lapsen kanssa paremmin kun on päivän töissä.
Mutta
lepoa? Öh.
Jos
töissä oleminen on lepoa, sehän tarkoittaisi, että jokainen lapseton ihminen on
käytännössä aina virkeimmillään. Eli kaikki ne pitkää päivää tekevät, työssä
uupuvat ihmiset käyvät oikeasti töissä vain lepäilläkseen.
Vai
onko työ kuormittavaa aiemmin, mutta kun olet saanut lapsen, aivosi äkkiä
kokevat jonkin salaperäisen niksahduksen ja töissä käyminen onkin yhtä luksusta
ja lepoa? Ja jos näin on, missä se niksahdus oikein viipyy?
Ehkä
tässä nyt itse vedän kierrokset vain väärän termin käytössä. Allekirjoitan
täysin, että moni vanhempi jaksaa lapsen kanssa paremmin oltuaan töissä päivän.
Monipuolisuus virkistää ja aikuiskontaktit ovat tärkeitä.
Mutta
jos jossain on työpaikka, jonne meneminen on täyttä lepoa, vinkatkaa ihmeessä.
Laitan avoimen hakemuksen vetämään saman tien.
