maanantai 6. toukokuuta 2019

Melkein oikein




”Kolme plus kolme on kuusi! Onko neljä plus neljä sitten seitsemän?”

Lapsi tuijotti minua silmät loistaen. Tuijotin takaisin ja mietin, mitä tuohon oikein sanoisi.

Nelivuotias opettelee parhaillaan numeroita ja myös kirjaimia. Se on mahtavaa. Tuntuu hullulta, että lapsi on näin pitkällä.

Samalla huomaan olevani ihan ulalla sen kanssa, miten lasta tuetaan oppimaan uusia juttuja.

Itse muistan lapsuudesta uusien asioiden opettelusta lähinnä jatkuvan kiukun ja nöyryytyksen. Liittyipä oppiminen korttipeliin tai kengännauhojen solmimiseen, mikään ei koskaan sujunut ensimmäisellä kerralla ja vanhemmat sisarukset osasivat ottaa ilon irti perheen pienimmän epäonnistumisista.

Lapsiahan kuuluu opettaa sietämään pettymyksiä. Kysymys kuuluukin, tuliko minusta sitten äärettömän hyvä häviäjä ja pettymysten sietäjä?

Juu ei tullut. Olen nimenomaan se jukopää, joka ei kestä olla väärässä tai jos on väärässä, ainakin väittelee kumoon kaikki vastaväittäjät koettaen vakuuttaa, ettei ole väärässä. Tai sitten tekee väärässä olemisesta niin valtaisan numeron, jotta kaikki varmasti huomaavat minun myöntävän olleeni väärässä.

(Tarkemmin ajateltuna, työyhteisöllä taitaa olla minussa kestämistä. Sori siitä.)

Kun oma lapsi nyt opettelee asioita ja vieressä ei ole sisaruksia ilkkumassa, haluaisin, että hän voisi opetella asioita enemmän niin sanotusti ilon kautta (yksi termi, jota vihaan, mutta menköön nyt paremman puutteessa). Koska kyllä, olen niitä nössöjä, jotka uskovat, että kun lapsi kokee olevansa taitava ja osaava, hän myös oppii uusia asioita helpommin.



Tietenkään en voi sanoa kersalle, että hän osaa kaiken ja kaikki laskutoimitukset ovat oikein. Mutta en myöskään haluaisi nitistää yrityksiä heti alkuunsa ja saada hänet opetettua siihen, että hän ei vaan osaa, koska on liian pieni.

Mitä sitten sanoin lapselle, joka kysyi, onko neljä plus neljä yhteensä seitsemän?

Vastasin, että melkein. Sitten näytin kersalle neljää sormea yhdessä ja neljää toisessa kädessä ja kysyin, kuinka monta hän näki. Muksu laski ja tuli siihen lopputulokseen, että kahdeksan. Hymy ylti korvasta korvaan. Laskemista harjoiteltiin tämän jälkeen vielä monta kertaa.

Lukemisen ja laskemisen opettelussa meillä ei siis ole asioita, jotka menevät väärin. On vain vastauksia, jotka ovat vain melkein oikein.