tiistai 15. lokakuuta 2019

Sinä et oikeasti halua lisää aikaa lapsesi kanssa




Sovimme kaverin kanssa leikkitreffit arki-illalle. Koska en ollut ihan varma, millä hetkellä ehtisin päiväkodille, vastasin huolettomasti, että olemme teillä viimeistään puoli kuudelta. Kaverini vastasi välittömästi: ei onnistu, meillä alkaa iltatoimet, pystyttekö millään olemaan täällä aiemmin?

Iltakukkujan äiti täällä terve. Hätkähdin taas hereille omasta kuplastani.

Kuten olen jo aiemmin todennut, mukulamme on lievästi sanoen mallia iltavirkku. Nyt kun päiväunet ovat olleet historiaa jo pari vuotta, hän enää harvemmin valvoo yli puolenyön. Mutta kaikista aikaistusyrityksistä huolimatta en muista ihan heti iltaa, jolloin uni olisi tullut ennen kuin aikaisintaan klo 22.

Tällä asialla on kaksi puolta. Toisaalta se on juuri niin hermojarepivää kuin miltä kuulostaa. Lapsi on illat valveilla, piste. Telkkarista ei silloin katsella poliisisarjoja ja jalkapallonkin kanssa on vähän niin ja näin.

Minulla ja miehellä ei ole ollut sellaista kuuluisaa ”aikuisten omaa aikaa” viiteen vuoteen. Keväällä 2016 taisi olla viikon mittainen pätkä, jolloin lapsi nukahti sen verran aikaisemmin, että saimme katsoa yhden jakson telkkarisarjaa yhdessä ennen nukahtamista. Hälyttävintä on, että muistan tämän.

Menen yhtä aikaa lapsen kanssa nukkumaan, aamulla olen yleensä tunteroisen hereillä ennen kuin pätkä herää. Mitään pitkiä projekteja ei siis kannata harkita, ellei tee niitä kodin ulkopuolella.

Sitten on se kolikon kääntöpuoli: meillä on oikeasti aika paljon aikaa lapsen kanssa.

Siinä kun useimmat kaverit toteavat, että arki-illat ovat niin lyhyitä, kun päiväkodista hakemisen ja nukkumaanmenon välillä on se kolmisen tuntia, meillä tuo väliaika on 5-6 tuntia. Kyllä siinä ajassa jo ehtii kaikennäköistä. Iltakyläilytkin ovat ihan jees, jos palaamme kotiin klo 21.15 arki-iltana, on vielä ihan mahdollista, että olemme nukkumassa aivan normaaliin aikaan.

Kun luovuin ajatuksesta, että lapsi olisi mahdollista saada nukkumaan aikaisin, myös superstressaavat illan nukutustaistelut (ennätys neljä tuntia) jäivät historiaan – nyt mukula on sänkyyn mennessä jo riittävän väsy ja nukahtaa selän rapsutukseen kokolailla välittömästi.

Välillä kun lukee sitä keskustelua, missä aikuisia kehotetaan heräämään aamuviideltä ”voittajien tunniksi”, mietin itsekseni, että mikähän meteli nousisi, jos kehottaisin venyttämään lasten nukuttamista parilla tunnilla ”perheen voittajatunneiksi”. Olisi perheillä enemmän yhteistä aikaa se kolmisen tuntia illassa. (Ja ei, en todellakaan kehota tähän.)

Mutta otsikkoon; useimmat meistä eivät oikeasti halua, että lapset valvovat iltakaudet. Ei, vaikka se tarkoittaisi juuri sitä kiireetöntä oloaikaa lasten kanssa, mitä useimmat sanovat haluavansa lisää. Syykin on helppo nähdä: kun itse väsähtää lasten iltavalvomisiin, ei se iltaisin yhdessä vietetty aika tunnu niin kovin laadukkaalta.

Oma vinkkini on, että varo, mitä toivot – saatat vaikka saada sen.

Ai niin, siitä kyläilystä. Ehdimme paikalla ajoissa ja oli kivat leikkitreffit. Kun lähdimme kotiin, kaveriperheen lapset menivät kylpyyn ja nukkumaan. Meidän tyyppi veti parit leikit, katsoi Risto Räppääjää ja keksi äidin kanssa iltasatukirjan innoittamana loruja. Lyhty sammui klo 22. Normipäivä.