tiistai 19. helmikuuta 2019

Neljä on uusi kolme


”Sitten helpottaa, kun se täyttää kolme!” ”Kahdesta kolmeen oli jatkuvaa vääntämistä, mutta sitten se helpotti.” ”Kolmevuotiaan kanssa on jo kiva tehdä asioita.”

Kun ipana sai mittariin yli kaksi vuotta, meillä moni käytännön asia helpotti. Samalla oltiin vaiheessa, jossa kaksivuotias oli lakannut äkkiä olemasta hyvällä tuulella

Taaperoaika oli taaperoaikaa. Olin hoitovapaalla ja nautin siitä, mutta muksu osasi kyllä haastamisen taidon. Olin joka tuutista kuullut, että kun se täyttää kolme, sitten helpottaa.

Paskat helpotti.

Anteeksi nyt kaikille, joiden jalkojen alta vedin maton, mutta nyt täytyy sanoa, että tässä kohtaa kyseessä oli vanhemmuusmyytti.

Kaksivuotias oli tahtopallo, jonka toiminnassa ei ollut juuri järkeä. Ikävuosi kolmesta kohti neljää oli aikaa, jolloin uhmaa ja omaa tahtoa löytyi kuin pienestä kylästä, mutta järkeä ja itsehillintää oli tasan yhtä vähän kuin taaperoikäisellä.

Toki pieniä valonpilkkuja oli nähtävillä, mutta kolmevuotias osasi viedä haasteet ja raivokohtaukset vielä ihan eri levelille kuin aiemmin. Ja oli paljon huonommin harhautettava kuin kaksivuotias. Jaksoi kiukuta pitempään. Ja oli raskaampi kantaa, kun joutui turvautumaan niska-perse-otteeseen.

Totta kai tähän vaikutti moni seikka, kuten oma töihinpaluuni. Ensimmäinen vuosi päiväkotiarjessa oli uuden opettelua ja sisälsi väsymyssektorin ihan koko perheelle. Silti sanoisin, että kolmevuotiaan kanssa ei todellakaan mikään helpottanut. Meillä kolmesta neljään oli haastavampi kuin kahdesta kolmeen.

Nyt se on neljä. Etukäteen ajattelin, että neljä-viisivuotiaiden lasten kanssa elämä on aivan pepusta. Ne olivat niitä pelottavia esiintymisikäisiä (äiti, kato, kato, kato), joille minulla ei ole mitään annettavaa.

Ja kuinkas kävi? No, nyt elämä alkaa hetkittäin olla ihan todella kivaa.

Se on edelleen itsepäinen kuin muuli ja ottaa hirveät kohtaukset älyttömistä asioista. Sille tulee päiviä ja vaiheita, kun joka asiasta tahitaan. Mutta sitten alkaa olla sitä toisenlaista touhua.

Se näpertää legojen kanssa itsekseen pitkiä aikoja. Sen kanssa voi käydä laskettelurinteessä ja luistelemassa. Kotona ei enää ole pottaa, ei wc-pöntön supistinta, vaippoja, tuttipulloja eikä soseita (vaikka nokkamukeista meillä juodaan varmaan kouluikään saakka, sori siitä). Sillä on päiväkodissa omat kaverit ja jutut. Se ohjaa jo itse Stigan pulkkamäessä, mutta antaa vielä auttaa pukemisessa ja suostuu istumaan rattaissa matkat päiväkotiin, mikä helpottaa omaa elämääni todella paljon.

Se on hyvä tyyppi.

Meidän taloudessa neljä on uusi kolme.

Ja tässä taloudessa on nykyään se yksi aikuinen, joka ei enää usko mitään, mitä sanotaan lasten ikäkausista.