Ajattelin aina, että
menisin naimisiin oululaisen diplomi-insinöörin kanssa. Sen sijaan päädyin
parisuhteeseen savolaisen juristin kanssa. En, helvetti, tiedä missä kohtaa
mentiin pieleen.
Välillä omasta
kotijuristista on hyötyä. Lähinnä omille kavereilleni; kun tulee juridisia
ongelmia esimerkiksi työelämässä, annan mieheni numeron ja käsken soittaa.
Joskus jopa varoitan miestäni etukäteen.
Mieheni on kuitenkin
toivoton läppäkäpälä kaikissa teknisissä jutuissa. Ja sehän se saa parisuhteen kukoistamaan pikkulapsiaikana.
Lähdetään nyt
liikkeelle siitä, että hakiessaan meitä synnäriltä mies ei tahtonut saada
turvakaukaloa irti telakasta. Kun siinä oli se yksi nappi, mitä olisi pitänyt
muistaa painaa.
Kun hän oli
hoitovapaalla, sain joskus legendaarisen puhelun töihin, kun mies ei saanut
rattaita irrotettua nipusta. Parhaimmillaan hän on runnonut yhdistelmärattaat
kokonaisina auton perään, kun ei keksinyt, miten ne taitetaan kasaan.
Lomille lähdettäessä
minä pakkaan auton, koska miehen avaruudellinen hahmotuskyky ei riitä siihen.
Säädän turvaistuimet
(tai ajan kylään kaverille, jonka mies säätää turvaistuimet), irrotan pyöräilykypärän
hihnat, vaihdan patterit niihin leluihin, joihin jotain pitää ruuvata. Mies ei selviä
lapsen suksensiteiden kiinnittämisestä, pelastusliivien vyön lyhentämisestä eikä
kiristettävistä kengännauhoista.
Jos kyse on mistään säädettävästä
tai näperrettävästä, joudun aina itse hoitamaan asian. Se ei merkinnyt mitään
ajalla ennen lasta, mutta nykyään vitutus asiasta on lähes jokapäiväistä. Eli
tässä taas Väestöliitolle yksi syy siihen, miksi parisuhteet voivat paskasti
pikkulapsiaikana: voitte tutkia korrelaatiota tekniseen toiskätisyyteen ja
parisuhteiden tyytymättömyyteen. Olenpa taas hyvä ihminen, kun syötän lisää
tutkittavaa, ai että.
Mutta toki mies osaa
sitten muita asioita. Hän säätää kaiken tietotekniikan, täyttää kotitalousvähennykseen tarvittavat kaavakkeet, hoitaa Netflixin ja
opettaa minut käyttämään älypuhelinta, jotta en enää lähettele tahattomasti
härskejä tekstiviestejä.
Silti mietin välillä
miten onnellista se elämä olisikaan sen oululaisen diplomi-insinöörin kanssa,
joka osaisi kiinnittää lapsen suksensiteet.
