Paranormal taapero activity

Oletteko nähneet Paranormal activity-leffat? Niissähän on se tavallinen tarina, jossa henkimaailma alkaa häiriköidä amerikkalaista unelmaa elävää pariskuntaa.

Vie yöunet. Siirtelee esineitä. Häiriköi arkea.

Kuulostaako tutulta, taaperoikäisen vanhempi?

Olen aika varma, että kaksivuotiaalla on paranormaaleja taitoja.

Taito mitata äidin unen laatu ja katkaista se kriittisellä hetkellä.

En tiedä, mistä hemmetistä lapsi pystyy löytämään juuri sen hetken, jolloin äiti on kaikkein sikeimmässä univaiheessa, mutta se on poikkeuksetta se hetki, jolloin mukulalle keskellä yötä tulee kriisi. On mahtavaa päästä aamukolmelta käymään keskustelua ”onko jo kaunis päivä, en halua nukkua”.

Taito asettaa ääni ärsytystaajuudelle. 

Jotain yliluonnollista kautta kaksivuotias on oppinut, milloin äidin pinna saadaan kiristymään ihan pelkällä jankkaamisella, milloin tarvitaan kovempi kiljuminen ja milloin riittää pelkkä vininä. Ruuvin kiristyminen on kuitenkin taattu. Oma veikkaukseni on, että mukula näkee äidin aivojen sisään. Miten, en halua tietää.

Taito hahmottaa sängyn koko ja maksimoida tilahamstraus. 

Miten, oi miten, voi olla mahdollista, että metrin mittainen kykenee levittäytymään 160-senttisen sängyn poikki niin, että siihen ei enää aikuinen mahdu mitenkään? Ei pitkittäin, ei poikittain. Paranormaali ilmiö aivan selvästi.

Taito arvioida, mikä lelu juuri nyt on hukassa. 

Oravilla on kuulemma taito nähdä yhdellä vilkaisulla, kummassa kahdesta puusta on enemmän pähkinöitä. Kersalla on taito katsoa olohuoneen lattialle, havaita ne 288 lelua, jotka on levitetty pitkin lattiaa ja sen jälkeen kaivata sitä yhtä, joka on kadonnut mustaan aukkoon. Musta aukko sijaitsee yleensä sohvan alla, ja sieltä lelua kalastellessa vedetään esiin myös kahdeksansataa leivänkannikkaa ja kolme tuhatta pölypalleroa.

Kyllä, paranormal activity on keskuudessamme. Se on kaksivuotias ja se vie yöunet tehokkaammin kuin yksikään henkimaailman otus. Odotan kuvausryhmän ilmestyvän ovellemme ihan näinä päivinä.

Näin käyt lapsen kanssa uimahallissa

En koskaan käynyt kersan kanssa vauvauinnissa. Sen sijaan taaperoaikana olemme käyneet pari kertaa uimassa ihan muuten vaan. Emme kauhean usein. Tässä lyhyt otanta tapahtumista.

1) Valitse reissun ajankohdaksi juuri se päivä, jolloin kaikki mahdollinen on mennyt pieleen. Juuri se päivä, jolloin olet kantanut huutavan ja kirkuvan mukulan hiekkalaatikolta, kun se yritti omia lelutraktorin. Ja tietenkin myös se päivä, jolloin räntää tulee vaakatasossa ja uimahallissa saattaa olla joku muukin.

2)    Pue lapselle jo kotona uimavaippa, uimapuku ja sen päälle haalari. Tunne itsesi hetkellisesti superäidiksi.

3)    Hurauta uimahalliin ja vietä vartti tuloaulassa, jossa kersa tutkii lumoutuneena uimahallin kortinlukijaporttia.

4)    Riisu lapselta haalari ja tunne itsesi jälleen superäidiksi, kun tyyppi on valmiina uima-asussaan. Samalla kun kuoriudut omista vaatteistasi, huomaa, että sääri- ja kainalokarvat olisi ehkä voinut niittää esim. viikatteella tai pensassaksilla ennen kuin lähdet vähissä vaatteissa julkisille paikoille.

5)    Koeta saada lapsi houkuteltua saunaan. Alistu kohtaloosi, kun hän ovella ilmoittaa ”Ei oo kiva” ja kääntyy poispäin.

6)    Sukella uima-asuun ja juokse sen jälkeen altaita kohti syöksyvän taskuraketin perään.

7)    Istu 38 minuuttia lastenaltaan reunalla, jossa tenava heittelee uimakoululaisilta pöllittyjä renkaita veteen. Kun hän alkaa tähdätä niitä naapurialtaaseen turhan hyvällä sihdillä, totea, että lienee aika siirtyä eteenpäin.

8)    Ota lapsi syliin ja vie hänet uimaan isommille tarkoitettuun altaaseen. Kun mukula takertuu kaulaasi, tajua, että halterneck-mallinen uima-asu ei ehkä ollut se briljantein valinta tälle keikalle.

9)    Kun lapsi ei suostu millään lähtemään kotiin, ota hänet lopulta kainaloon ja kanna pukutiloihin. Totea, että suihkutiloissa on muuten yllättävän kaikuisa akustiikka.

10) Riisu lapseltasi uimapuku ja uimavaippa ja ihaile, miten komeassa kaaressa hän ehtii pissiä lattialle ennen kuin ehdit saada uuden vaipan päälle.

11) Viritä lapselle päälle vaippa ja villahaalari, nosta hänet penkille, työnnä pillimehu käteen ja toivo, että ennätät kiskoa vaatteet niskaan, sulloa tavarat kassiin ja etsiä autonavaimet valmiiksi ennen kuin pillimehun rauhoittava vaikutus katkeaa.

12) Juoksuta lapsi räntäsateessa autoon, laita turvaistuimeen, kipua kuskin paikalle ja tajua, että et muistanut maksaa parkkeerausta uimahallin aulaan.

13) Aja invapaikalle oven eteen, jätä lapsi autoon ja auto käyntiin ja syöksy sisään maksamaan. Tunne kylmä hiki niskassasi kun tajuat, että juuri nyt jonkun olisi kohtuu helppo pölliä ne kaksi arvokkainta asiaa elämässäsi, lapsesi ja autosi.

14) Syöksy takaisin ja totea, että tallella ovat vielä.

15) Ajele kotiin. Elvistele miehelle, että hienosti meni uimahallissa. Päätä, että ei ihan hetkeen uudelleen.

Joku muukin kuin äiti on vähän väsynyt

Meillä ollaan tällä hetkellä vähän väsyneitä. Lapsen päiväunet ovat jääneet historiaan ja siitä kiittäen Ipanaattori2014 nukahtaa joka ilta noin 22.00. Ero entiseen klo 24 nukahtamiseen on huikea, mutta hinta on kova.

Vedän tällä hetkellä joka päivä noin neljäntoista tunnin työpäivän ilman päiväuniajan tarjoamaa taukoa, tuosta ajasta ulkoilemme kolmesta seitsemään tuntia päivässä. Kotona ostan oman hetken laittamalla lastenohjelman pyörimään, mutta ei, se ei ole sama asia kuin saada olla hiljaisessa kodissa lapsen nukkuessa parvekkeella.

Vaikka itseäni juuri nyt vähän väsyttää, olen silti ottanut herneet yhdestä kommentista, joka tuntuu toistuvan joka foorumilla. Se kuuluu näin.

Kukaan, jolla ei ole pieniä lapsia, ei tiedä väsymyksestä yhtään mitään.

Tämä on kauniisti sanottuna paskapuhetta, pardon my french.

Se on pahinta laatua vähättelyä lapsettomia ihmisiä kohtaan ja osoittaa myös, että vissiin nämä lapsia saaneet ihmiset ovat omistaneet normaalit unenlahjat ennen lasten saantia.

Kyllä, vauva-ajan ja pikkulapsiajan väsymys on kamalaa. Yöt muistuttavat pahimmillaan kiinalaista vesikidutusta ja muistan itse sen pelon ja ahdistuksen klo 23, jolloin vain toivoin, että voisin valvoa koko yön, ettei tarvitsisi nukkua ja taas herätä. Kun Ipanaattori2014 oli muutaman viikon ikäinen, muistan pilkkineeni lapsi sylissä sängyllä ja ajatelleeni, että tältä tuntuu, kun aivotoiminta sammuu.

Ja tämähän voi jatkua vuosia. Meillä ei jatkunut, mistä muistan olla päivittäin kiitollinen.

Mutta kun olen kuunnellut paria ystävääni, jotka kärsivät kroonisesta unettomuudesta, niin pikkulapsiajan väsymys on kevyttä kenttähommaa. Siinä on aina olemassa se kultareuna, että kun kersat kasvavat tai saa heidät hoitoon jonnekin, voi edes olettaa nukkuvansa hyvin. Kaikilla ei ole niin onnekasta.

Kroonisesta unettomuudesta tai huonosta unen laadusta kärsiviä on nimittäin aika paljon. Heillä päässä sirisee huonosti nukuttujen öiden jälkeen, vaikka kukaan ei olisi herättämässä. Vielä enemmän on niitä, joilta stressi vie yöunet ainakin ajoittain.

Ja arvatkaa mitä? Näille ihmisille ei kukaan sano töissä, että voi, mä ymmärrän, se on raskasta, kun vauva valvottaa. Heille suositellaan viileää makuuhuonetta, pimennysverhoja ja villasukkia, ikään kuin eivät olisi jo kokeilleet kaikkea mahdollista.

Heillä ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttyä syytä olla väsynyt. Lapsiperheillä on.

Henkilökohtaisesti kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä väsymys oli muutenkin pahempaa ajalla ennen lapsia. Silloin piti edes yrittää olla tikkana aika monessa tilanteessa. 

Ainakin näin hoitovapaalla väsymykseen pystyy suhtautumaan niin sanotulla Näillä mennään-asenteella. Huono yö, näillä mennään. Laitetaan ylimääräinen Kaapo pyörimään, ulkoillaan vain lähipihalla ja tilataan ruokaa Foodorasta. Mutta kun olin töissä lapsettomana, piti jaksaa, vaikka olisi kuinka väsyttänyt. (Toki sielläkin voi vähän joustaa. Avokonttorissa voi hyvin ottaa vartin päikkärit työpöydällä. Nimimerkki kokemusta on.)

Pikkulapsiajan väsymys on kamalaa, sitä en vähättele. Mutta älkää tulko minulle kertomaan, että se on ainoa tai pahin väsymyksen laji. Sori, lapsiperheet. Me emme omista minkäänlaista yksinoikeutta väsymykseen.

Valikoitua todellisuutta

Ennen kuin Ipanaattori2014 syntyi, ihmettelin usein lapsellisten kavereideni facebook-päivityksiä. Elämä vaikutti niissä nimittäin niin mahdottoman ihanalta.

Oli taaperoita hiekkalaatikolla, isoja lapsia pyörän selässä, vaunulenkkejä vauvan kanssa. Oi mitä elämää.

Nykyään ymmärrän vähän paremmin. Ilmiö on nimeltään valikoitu todellisuus. Se on eri asia kuin kaunisteltu todellisuus. Ne ihanatkin asiat nimittäin tapahtuivat ja olivat siis aivan täyttä totta.

Lisäksi todennäköisesti tapahtui kaikenlaista, mitä facebookissa ei kerrota. Ainakin meillä tapahtuu. Tähän tapaan.

Ihan mahtava lounas koko perheen kesken Thai-ravintolassa! Tyyppi söi isomman annoksen massaman curry-kanaa kuin äiti.

Ja kaikki menikin hienosti siihen viimeiseen perunanpalaan saakka, jonka lapsi tiputti lattialle, ja sai niin hirveän huutokohtauksen, että mikään ei auttanut. Lopputulos oli kiintoisa: ei ainoastaan se, että kannoin huutavan lapsen ulos ravintolasta, vaan kannoin hänet JA syöttötuolin ulos ravintolasta, koska kersa piti syöttiksestä niin tiukasti kiinni, että kaksi aikuista ei saanut häntä irrotettua. Viereisessä pöydässä tilannetta seurasi 50 hihittävää aasialaisturistia. Olen melko varma, että päädyimme opettavaiseen YouTube-videoon.

On niin ihanaa kun lapsi on alkanut jutella yhä enemmän! Mitä mahtavimpia keskusteluja on saatu aikaan!

Kersa muun muassa näki mummon tulevan suihkusta ja kysyi keskustelusävyyn ”Pesitkö pepun?”.

Metsäretki lapsen kanssa! Aivan mahtava auringonpaiste ja kiva nähdä, miten pieni innostuu luonnon ihmeistä.

Jätetään mainitsematta, että sekunti laavupaikalle pääsemisen jälkeen mukula kahlasi polviaan myöten +4 –asteiseen meriveteen heittämään kiviä. Villasukat olivat puolentoista kilometrin päässä autossa ja kumisaappaat kotona. No, ei sille tullut edes nuhaa.

Potkupyöräkausi avattu! Näin sitä mennään lujaa, varokaa risut ja männynkävyt!

Uutta lajia ehdittiin meillä harrastaa kaksi päivää kovalla innostuksella. Kolmannen päivän aamuna heräsimme Suomen kevään iloiseen yllätykseen, lunta tuprutti ja maahan oli muodostunut muutaman sentin loskakerros. Lapsi katsoi ikkunasta ulos ja kysyi täysin relevantisti ”Äiti, mennäänkö tänään hiihtämään?”

Voi olla, että en julkaise facebookissa kovin usein jatkossakaan.

Terveiset kääntäjäpervolle

Muistatteko kirjoituksen, jossa olin sitä mieltä, että lastentarvikkeiden suunnittelijoiden joukossa on joku sadisti? No, olen myös aika varma, että lastenohjelmia kääntävässä firmassa on töissä pari pervoa.

Kaikillehan lienee selvää, että polvenkorkuiset voivat puhua semisti epäselvästi. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, että Pikku Kakkosista tuttu Dinotassut tunnetaan meidän taloudessa nimellä Dinohassut. No, tämähän on vielä söpöä.

Sitten on niitä vähemmän söpöjä esimerkkejä.

Malliesimerkki on Late Lampaan (Shaun the Sheep) pikkuveli, joka sai ihan oman animaatiosarjan. Englanniksi pikkulampaan nimi on Timmy. Kysymys, kuinka vaikeaa olisi ollut, että tämä veijari olisi suomenkielisessä versiossa ollut Timo Lammas tai Timi Lammas? Mutta ei. Kaverin nimi on TIMPPA. Joo, voi jumalauta. Ja sarja on suunnattu juurikin konsonanttivaikeuksien kanssa painiville taaperoikäisille.

Siinä vaiheessa, kun hiekkalaatikolla lapseni kailottaa kovaan ääneen haluavansa ”Kotiin katsomaan Pimppaa!” voi olla, että äidillä vähän hymy hyytyy. Kun lapsenvahti kerran kotiintullessani mainitsi lapsen kertoneen, että ”Äidin kanssa saa aina katsoa pimppaa”, ajattelin, että tästä asiasta täytyy ehkä pitää luento kaikille lastamme hoitaville. En halua tietää mitä väärinkäsityksiä on luvassa.

Lapseni rakastaa myös Pingu Pingviiniä, mutta edelleen konsonanttivaikeuksien ansiosta tämänkin ohjelman nimi on osapuilleen ”pimpiini”. No, sehän ei ole tietenkään kääntäjien vika.

Sen sijaan Tuomas Veturissa puksuttelevan hahmon nimiväännöksestä syytän kääntäjää. Mies luki lapselle Tuomas Veturia iltasaduksi ja lapsi kommentoi äkkiä kirkkaasti ”Paska veturi!”. Hetken hyydyimme miehen kanssa ja mietin kuumeisesti, kumpaa syytän tästä sanavaraston laajennuksesta. Sitten välähti ja onnistuin sanomaan asiallisesti ”Niin, Jaska-veturi, niinpä onkin!”. Tämänkin veturin nimi on alkuperäisessä sarjassa James, eli olisiko voinut olla suomeksi vaikka Jaakko? Mutta ehei, tämä on varmasti jonkun mielestä viihdyttävämpää.

Eli meillä kotona katsotaan lapsen mukaan Pimppaa, pimpiiniä ja Paska-veturia. Tervetuloa vain meille kylään, kaikki naapurin kersat. Täällä opetellaan elämän perusasioita.

Hiihdättämisloman kuulumisia

Oltiin perheen kesken viikko Lapissa. Tuli tutustuttua uuteen urheilulajiin, hiihdättämiseen. Se tarkoittaa sitä, että suksilla on vanhempien lisäksi myös taapero, jota ei esimerkiksi jätetä jäälle ja hiihdetä karkuun. Vaikka joskus ehkä tekisi mieli.

Päinvastoin kuin voisi luulla, hiihdättämisellä ei ole paljoakaan tekemistä perinteisen murtomaahiihdon kanssa. Koska Suomen Hiihtoliitto ei ole vielä lanseerannut lajin erityispiirteitä, tämä blogi saa täyttää aukon suomalaisessa yleissivistyksessä.

Aloitetaan varusteista. Siinä kun hiihtämisessä riittää suksisetin lisäksi vyölaukku, johon olet pakannut juomapullon, rakkolaastarit ja kympin setelin latukahvioita varten, hiihdättämisessä mukaan otetaan ahkio, johon työnnetään pillimehuja, vaihtovaatteita, toppapussia, unikani, vaihtokengät ja kasa muuta elintärkeää kamaa. Ja voit olla aivan varma, että jotain unohtuu.

Pukeutuminen. Hiihtäessä pukeudutaan kevyesti ja kerrospukeutumalla. Hiihdättämisessä päälle tungetaan pari-kolme kerrosta fleeceä ja villaa, siihen päälle toppapuku ja käsiin vähintään laskettelurukkaset. Kiehtovaa tästä hommasta tekee se, että kun pienin hiihtäjä väsähtää, hän siirtyy ahkioon istumaan. Ja tässä vaiheessa ahkion vetäjällä olisi syytä olla vaihtaa kevyempi takki päälle. Vaihtoehto on nostattaa pintaan sellainen hikimäärä, jolla voisi helposti täyttää yhden kylpyammeen. Toppatakin vuoriosa kiittää.

Hiihtäminen on sydänystävällinen laji, jossa käytät tasaisesti koko kroppasi lihaksistoa. Hiihdättäminen on lähinnä seisoskelua ja hyvin hi-taas-ti etenevää kulkua, mutta punttisalitunnelmaan pääsee kyllä: hiihdättäminen sisältää runsaasti nostelua. Kun 15 kiloa painava tenava kaatuu ketarat levällään hiihtoladulle ja koetat nostaa hänet sieltä ilman että a) itse kaadut suksien kanssa hankeen, b) lapsen nilkat vääntyvät solmuun, pääsee aikuinen käyttämään monia lihasryhmiä, joista ei tiennyt aiemmin mitään.

Ja missä, oi missä, viipyy se lastenvaatevalmistaja, joka tekisi lapselle hiihdättämishaalarin eli lisäisi selkään kahvan? Haloo, Reima? Voin luvata, että tämä erikoistuote myisi pohjoisessa hyvin.

Hiihtäminen on miellyttävän rauhoittavaa ja epäsosiaalista. Voit pitää katseen ladussa ja miettiä vaatehuoneen siivoamista tai maailmanpolitiikan tilaa. 

Hiihdättäminen taas perustuu siihen, että juttelet lapselle Late Lammas-leffan tapahtumista ja lupailet, että kun tuonne asti jaksaa, saa munkin. Samalla hymyilet vastaantulijoille, pahoittelet ladun tukkeena olemista ja kerrot kaikille samat faktat. Juu, on kaksi. Joo, nuorena se pitää aloittaa. Näin on, tuleva jauhojärviniskanenainokaisasaarinen ihan selvästi. Päivän päätteeksi suupieliä särkee hymyilemisestä.

Odotan, että hiihdättämisestä tulee kilpailulaji ihan näinä vuosina. Siihen asti, treenaamme Ipanaattori2014:a kisakuntoon.

Matkustamisen ABC

”Lue tästä vinkit lapsiperheen matkalle!” ”Kymmenen parasta vinkkiä.” Jos haluat lähteä kersan kanssa reissuun, älä missään tapauksessa usko mitään tällä tavalla otsikoitua. Jutuista päätellen niiden kirjoittajat eivät ole ikinä tavanneet lasta, joka ei esim. halua istua paikoillaan tuntitolkulla.

Tässä sen sijaan realismia matkoilta Ipanaattori2014 kanssa.

Koska käsimatkalaukkusikin näyttää todennäköisesti ylensyöneeltä elefantilta, vie ruumaan menevä kama kentälle jo edellisenä iltana. Vaunujen taittelu kahdensadan ihmisen tuijottaessa vieressä jonossa ei varsinaisesti ole elämän parhaita hetkiä, eli etukäteen suoritettu check in rulettaa. Kun boarding pass on kourassa, muista että Helsinki-Vantaalla on lapsiperheille oma porttinsa. Koeta välttää näyttämästä keskisormea toisella puolella jonottaville.

Jos vuokraat auton (mitä suosittelen hyvin lämpimästi Euroopan matkoilla), ota kotoa mukaan se varjostinhässäkkä, joka kiinnitetään ikkunaan. Ellet sitten oikeasti halua kuunnella kahta viikkoa kitinää siitä, kuinka ”aarinko paistaa”. Mikäli et omista, näitä saa Motonetistä kympillä. Reissussa niiden metsästämistä en suosittele.

Pyydä anteeksi etukäteen ja varaudu tippeihin. Pahoittelin lentokoneessa ympärillä istujille mahdollisia häiriöitä saman tien kuin pääsimme istumaan ja lupasin, että teemme parhaamme - ja lennot sujuivat aika mukavassa ilmapiirissä. Ravintolaan tullessa pyysin pöydän kahdelle aikuiselle ja yhdelle terroristille. Toimi. Ja jos ei toimi, tippaus auttaa. Hymyilevimmältäkin italialaiselta alkaa virne hyytyä, kun tenava kaataa vesipullon kolmannen kerran lattialle, nimimerkillä kokemusta on.

Elintärkeää unilelua lukuun ottamatta pakkaa messiin vain sellaiset, jotka ovat helposti korvattavissa. Kun kersa viime kesänä tunki kumisen seepran hotellin sadevesiviemäriin, tyydyin kiittämään onneani, että se oli ostettu paikallisesta krääsäkaupasta alle 50 sentillä.

Pakkaa mukaan jokin kassi tai kokoontaittuva kori, johon lelut voi laittaa. Kuulosta debiililtä, mutta helpottaa huoneessa oloa, kun lelut voi aina purkaa matkalaukusta omaan säilytyskoppaansa ja siivota sinne, kun mukula nukahtaa. Vähentää myös etsimiseen käytettyä aikaa. Jos säilytyskeskusta ei tullut mukaan, aina voi ostaa paikallisesta halpahallista 50 sentillä ruman värisen pesuvadin. Nimimerkillä kokemusta on tästäkin.

Jos olet vielä tutti/tuttipullo/nokkamuki-vaiheessa, pakkaa mukaan ylimääräinen hammasharja. Maito jämähtää lämpimässä todella nopeasti tuttiosaan, mutta hammasharja raspaa pinttyneimmänkin lian pois, etenkin jos apuna käyttää nestesaippuaa tai on ottanut suuressa viisaudessaan mukaan vähän fairya. Jos huoneesta ei löydy vedenkeitintä, homejuuston hajun saa helpoiten pois viemällä tutit hotellin aamiaiselle, lasauttamalla ne murokulhoon ja hakemalla keittiöstä päälle kiehuvaa vettä. Parin minuutin liotus ja valmista tuli. Bonuksena saat aikaan puolikielisiä keskusteluja hotellin keittiöhenkilökunnan kanssa.

Jos olet kohteessa liikkeellä auton kanssa, harkitse majoitusta kaupunkien ulkopuolelta. Samalla hinnalla, jolla voit turistikohteesta saada ahtaan hotellihuoneen, voi 20 minuutin ajomatkan päässä irrota oma asunto terassilla ja puutarhalla.

Harkitse muutenkin asunnon tai asuntohotellihuoneen vuokraamista. Uutispommi: vaikka sinulla olisi keittotilat käytössä, se ei tarkoita, että lomalla olisi pakko laittaa ruokaa. Mutta helpottaa erilaisia iltapaloja ja välipaloja, kun on kunnon jääkaappi ja keittokomero, josta löytyy esim. leikkuulauta ja astioita. Italialaisten markettien juusto- ja leikkeletiskit ovat jotain ihan muuta kuin lähi-Alepassa, ja niitäkin pääsee testaamaan, jos fasiliteetteja on muutakin kuin minikokoinen baarikaappi.

Ja viimeinen ja kaikkein tärkein vinkki: jätä lähtiessä kotisi avain anopille. Kun palaat kotiin, jossa joku muu on pessyt, järjestänyt ja puunannut, loma tuntuu paluupäivänä olevan vasta alussa.